Mikä oli Aadamin ja Eevan kiusaus?

Mikä oli Aadamin ja Eevan kiusaus?

Raamatun ensimmäinen kirja on kreikankieliseltä nimeltään "Genesis", joka tarkoittaa alkua. Nimi tulee kirjan alkulauseesta: Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Suomenkielisiin Raamattuihin Genesis on nimetty myöhemmän perinteen mukaisesti 1. Mooseksen kirjaksi. Kirja alkaa kahdella luomiskertomuksella, joista jälkimmäinen on samalla alkuosa pidemmässä kertomuskokonaisuudessa, johon kuuluvat myös kertomukset syntiinlankeemuksesta, Kainista ja Aabelista, Jumalan pojista, Vedenpaisumuksesta ja Baabelin tornista.

Ensimmäinen luomiskertomus lyötyy 1. Moos 1:1-2:3 ja sen pääviesti on kertoa, miten Jumala, Jahve, on luonut kaiken: maan, meren, auringon, kuun, tähdet, eläimet, syvyyksien hirviöt, linnut, kalat ja lopulta myös ihmisen; kaikki mitä Lähi-idän muinaiset kansat palvoivat jumalinaan. Kaikki ne olivat itse asiassa yhden Luojan, Jahven luomia. Toinen luomiskertomus taas alkaa 1. Mooseksen kirjan toisen luvun 3. jakeesta ja siinä taas kerrotaan kuinka Jahve loi ihmisen kuvakseen ja miten ihmiskunta alkoi kapinoida Luojaansa vastaan ja miten tuo kapina johti yhä suurempaan syntiin ja rikkomukseen. Siinä missä myöhemmät kertomukset Baabelin tornista ja vedenpaisumuksesta kuvaavat jo helposti ymmärrettävää ja konkreettista syntiä ja pahuutta, herättää kertomus ensimmäisestä lankeemuksesta kaiken synnin alkulähteenä paljon hämmennystä ja paljon kysymyksiä. Mikä oikeastaan oli Aadamin ja Eevan synti ja mikä oli se kiusaus, joka heidät sai siihen lankeamaan?

1. Mooseksen kirjan 3. luvussa kerrotaan ihmisen syntiinlankeemuksesta seuraavasti:

1. Käärme oli kavalin kaikista eläimistä, jotka Herra Jumala oli luonut. Se sanoi naiselle: »Onko Jumala todella sanonut: ’Te ette saa syödä mistään puutarhan puusta’?» 2. Nainen vastasi käärmeelle: »Kyllä me saamme syödä puutarhan puiden hedelmiä. 3. Vain siitä puusta, joka on keskellä paratiisia, Jumala on sanonut: ’Älkää syökö sen hedelmiä, älkää edes koskeko niihin, ettette kuolisi.’» 4. Silloin käärme sanoi naiselle: »Ei, ette te kuole. 5. Mutta Jumala tietää, että niin pian kuin te syötte siitä, teidän silmänne avautuvat ja teistä tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan.» 5. Nainen näki nyt, että puun hedelmät olivat hyviä syödä ja että se oli kaunis katsella ja houkutteleva, koska se antoi ymmärrystä. Hän otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi.

Eräs suosittu tapa lukea syntiinlankeemuskertomusta, on keskittyä Aadamin ja Eevan houkutukseen tietää hyvä ja paha. Tieto hyvästä ja pahasta oli jotain sellaista jumalallista viisautta, jonka vain Jumala saattoi tietää, ja siksi Aadamin ja Eevan houkutuksena oli jumalallinen, salattu tieto. Tämä luentatapa ei välttämättä ole väärin, joskin se muistuttaa paljon kreikkalaista legendaa Prometheus jättiläisestä, joka varasti tulen jumalilta ja opetti ihmisille tulenteon salat. Saman teemaisia kertomuksia sankareista, jotka uhmaavat jumalten tahtoa paljastamalla ihmiskunnalle salaista jumalallista tietoa löytyy myös jo paljon varhaisemmasta Gilgamesh saagasta, sekä lukuisista muista lähteistä. Siksi on helppo nähdä, miksi tällainen luentatapa on luontainen: se on tuttu myös muualta.

Itse en kuitenkaan ole tällaisen tulkinnan suuri ystävä. Minun mielestäni syntiinlankeemuskertomus eroaa elementeiltään niin olennaisesti esimerkiksi Prometheuksen legendasta, etteivät ne puhu samoista asioista. Siinä missä Prometheus varastaa tulen, Gilgamesh opettaa astrologiaa ja jossain toisaalla ihmiset oppivat metallin työstön, haluavat Aadam ja Eeva tuntea hyvän ja pahan. Siinä missä muissa kertomuksissa jumalallinen tieto on "taidollisuutta", on Aadamin ja Eevan himoitsema tieto eettistä tai moraalista tietoisuutta. Siinä missä muissa kertomuksissa jumalat rankaisevat jumallisen taidon varastajaa pääasiassa mustasukkaisista motiiveista, näyttäytyy Aadamin ja Eevan kautta langennut synnin kirous olevan seurausta (pääasiassa) synnistä itsestään. Temaattisesti syntiinlankeemuskertomuksella on mielestäni enemmän yhteistä Ikaroksen, kuin Prometheuksen legendan kanssa. Ikaroshan halusi lentämään päästyään lentää katsomaan aurinkoa, mutta auringon valo sulatti hänen siipensä ja niin Ikaros putosi kuolemaansa.

Toinen syy, miksi en oikein pidä tästä "Prometheus-luennasta" on se, ettei se täysin vastaa myöskään syntiinlankeemuskertomuksen omaa logiikkaa. Mikäli Aadamin ja Eevan houkutus oli vain tietää mikä on Hyvää ja mikä Pahaa, he olisivat voineet kysyä sitä suoraan Jumalalta. Kertomuksessa Aadam ja Eeva näkivät Eedenin puutarhassa Jumalan kasvoista kasvoihin ja puhuivat Hänen kanssaan säännöllisin väliajoin. Jos heillä siis oli vain halu tehdä Hyvää mutta ei Pahaa, tai oppia, mikä on Hyvää ja mikä Pahaa, he olisivat varmastikin voineet kysyä, jos ei mahdollisuutta oppia, niin ainakin neuvoa Jumalalta. Missään kohtaan kertomusta ei käy ilmi, ettei Jumala olisi halunnut neuvoa ihmistä tekemään oikein. Onpa olemassa sellainenkin suosittu teologinen ajatus, että ennen syntiinlankeemusta Aadam ja Eeva olivat sillä tavalla viattomia, etteivät he edes osanneet tehdä pahaa. Näin ollen heidän ei olisi edes tarvinnut pyytää sen enempää neuvoa kuin oppiakaan.

Jos siis kertomuksessa ei löydy mitään "käytännöllistä" tarvetta "tietää" Hyvä ja Paha, niin mikä sitten oli houkutuksena ja mikä oli väärin sellaisen tiedon tietämisessä? Mikä oikeastaan oli Aadamin ja Eevan kiusaus ja mikä oli heidän syntinsä? Mielestäni avain tähän kysymykseen löytyy käärmeen sanoista: "ja teistä tulee Jumalan kaltaisia".

Tähän väliin mukaelma muinaisesta kreikkalaisesta arvoituksesta: Kun Jumala jumallisella auktoriteetillaan sanoo jostakin asiasta: "Tämä on väärin", niin onko asia näin siksi, että kaikkivaltiaalla Jumalalla on suvereeni valta päättää, että asia on niin, vai siitä, että Hän kaikkitietävänä tietää miten asia on?

Mieti toki hetki.

Pahoittelut, se oli kompakysymys. Kristillinen näkemys nimittäin on, että Jumala ei mielivaltaisesti päätä mikä on oikein ja mikä väärin, eikä Hän myöskään tarvitse kaikkitietävyyttään tietääkseen mikä on oikein ja mikä väärin ikään kuin ne määräytyisivät jostakin Häntäkin korkeammasta auktoriteetista. Sen sijaan, ero oikean ja väärän välillä, eli Vanhurskaus on itsessään osa Jumalan luonnetta. Eli kun Jumala sanoo, "tämä on väärin", Hän ikäänkuin ilmaisee täydellistä itsetuntemustaan: "tuo on vastoin minun vanhurskasta luonnettani ja siksi se on väärin".

Mitä tässä valossa merkitsee siis se, että Ihminen halusi "tietää Hyvän ja Pahan" ja "Tulla Jumalan kaltaiseksi"? Eikö sitä, että samoin kuin Jumala, joka ei tarvitse ulkoista auktoriteettia määräämään, mikä on oikein ja mikä väärin, ei Ihminen halunnut Jumalaa sellaiseksi auktoriteetiksi itselleen. Samoin kuin Jumalalle Vanhurskaus ja Oikeamielisyys on kiinteä osa Hänen luonnettaan, niin halusi Ihminen, että hänen oma luontonsa olisi oikean ja väärän mittari. Aadam ja Eeva halusivat tietää itse, se on ilman Jumalaa, mikä on oikein ja mikä väärin. He halusivat, että oikea ja väärä määräytyisivät heidän luonteestaan. He halusivat päättää mikä on Hyvää ja mikä Pahaa.

Tässä me olemme kaikki Aadamin ja Eevan lapsia: me olemme syntisiä ja kapinallisia, kun haluaisimme itse päättää mikä on oikein ja mikä väärin. Kapinassamme emme tyydy vain asettumaan oman itsemme ainoaksi tuomariksi, vaan omassa vanhurskauden tunnossamme haluaisimme nostaa tämän oman sisäisen ymmärryksemme oikeasta ja väärästä myös kaikkien muiden tuomariksi. Me haluaisimme, että tämä maailma mukautuu meidän vanhurskauden tuntoomme. Ja meidän kapinamme ulottuu Taivaaseen asti: me nimittäin haluaisimme arvioida myös Jumalan vanhurskautta käyttäen omaa vanhurskauden tuntoamme mittarinamme. Me haluaisimme olla Jumalan tuomarina. Me haluaisimme olla Jumala, Hänen sijastaan.

Syntiinlankeemus ja ensimmäinen kiusaus ei siis ollut vain kahden ihmisen satunnainen houkutus, johon kaksi esi-vanhempaamme heikolla hetkellään lankesivat. Se on meidän jokaisen oman kapinamme ja syntisyytemme alku ja juuri: halu olla oma jumalamme, ja me olemme jokainen siihen langenneet.

edit: 3.12.2019 lisätty kuvituskuva.