Millä todennäköisyydellä Jumala on olemassa?

Photo by Brett Jordan on Unsplash

Olin vuosia sitten erään seurakuntalaisemme syntymäpäiväkutsuilla. Suurin osa paikalla olevista oli jonkinlaisesta seurakuntataustasta, joten kutsuille keskustelumme sivusivat myös syvällisempiä aiheita. Kesken illan eräs vieraista, jota en entuudestaan tuntenut, rohkaisi mielensä ja kysyi epäilyistään: millä todennäköisyydellä meidän mielestämme Jumala on olemassa. Hän kertoi, että kun hän tuli uskoon, hän oli "satavarma", että Jumala on olemassa, mutta viime aikoina hän oli alkanut epäilemään. Kun hän katseli maailmaa, historiaa, tiedettä ja kristikuntaa, oli hänessä herännyt epäilyksiä ja hänestä oli alkanut tuntua, että todennäköisyys sille, että Jumala on olemassa, oli paljon alle 100, ehkä jopa alle 50/50. Että jos meidän pitäisi lyödä vetoa, niin minkä me arvioisimme "voiton todennäköisyydeksi"?

Monet lukijani ovat varmasti lukeneet Pascalin vedonlyönnistä (käännetään joskus myös Pascalin vaa'aksi). Tämä ajatuskoe on saanut nimensä 1600-luvulla eläneen matemaatikon ja filosofin Blaise Pascalin mukaan. Hänen aikanaan matematiikassa oli keksitty uusi käsite: voiton odotusarvo, ja Blaise Pascal laski odotusarvon sille, kannattaako ihmisen uskoa Jumalaan. Koska iankaikkinen elämä on niin ääretön verrattuna tähän lyhyeen ajalliseen elämäämme, laski Bascal, että oli Jumalan olemassaolo miten epätodennäköistä tahansa, kannattaa Häneen aina silti uskoa: voiton odotusarvo kun on aina ääretön.

Jotkut kanssavieraani yrittivät tarjota Pascalin vedonlyönnin suuntaisia näkökulmia epäilevälle veljellemme, mutta ne eivät tuntuneet vakuuttavan häntä. Itselleni Pascalin ajatuskoe on ollut lähinnä juuri sitä: mielenkiintoinen ajatuskoe, enkä ole koskaan kokenut sen omaa uskoani erityisesti vahvistavan. Niinpä en olisi osannutkaan lähteä sitä tarjoamaan uskon vahvistukseksi. Sen sijaan mieleeni nousi toinen ajatus, jonka jaoin seurueellemme. Pääpiirteissään vastaukseni meni näin:

"Usko Jumalaan ei ole vain jokin tietoteoreettinen väittämä, jonka todennäköisyyttä me arvioimme sen joko hyväksyäksemme tai hylätäksemme. En minäkään usko Jumalaan siksi, että Hänen olemassaolostaan on kiistattomat todisteet, tai että se olisi välttämättä edes kaikkein todennäköisin vaihtoehto. Jumala on salattu Jumala, joka on ilmoittanut itsensä, mutta hänen ilmoituksensa ei ole vastaansanomaton. Niinpä meidän uskomme pohjana ei oikeastaan voi olla ilmoituksen tietoteoreettinen varmuus, vaan sanoman luotettavuus." (Enkä tarkoittanut mitään tekstikriittistä luottavuutta: kuinka varmasti jokin Paavalin teksti on juuri Paavalin kynästä, vaan... temaattisesta, symbolista uskottavuutta.) "Kun Raamattu kuvaa ihmistä, Jumalaa ja ihmisen kokemusmaailmaa ja suhdetta Jumalaan, niin onko se tässä kuvauksessaan luotettava? Kun Raamattu sanoo, että kaikki ihmiset ovat syntiä tehneet, onko se totta? Kun Raamattu sanoo, että minä tarvitsen synneilleni sovittajaa, niin pitääkö se paikkansa? Kun Raamattu lupaa, että meidän syntimme on sovitettu Jeesuksen ristin kuolemassa, niin synnyttääkö se minun sisälläni toivon syntieni anteeksisaamisesta, johon voin uskossa tarttua ja sen mukaan ojentautua?"

En ollut aikaisemmin pukenut kyseistä ajatusta sanoiksi ja uskonkin, että sanani tuossa hetkessä olivat sitä, mitä Paavali kutsuu 1. Korintilaiskirjeessä tiedon sanojen armolahjaksi. Olen kuitenkin pohdiskellut asiaa jälkeen päin niin paljon, etten enää mene takuuseen että lainaukseni on sanatarkka.

Tunnistan yhdeksi innoituksen lähteeksi tälle ajatukselleni C.S. Lewisin ajatuksen, että hän ei usko Kristukseen ainoastaan siksi, että se on hänestä uskottavaa, vaan siksi että "Kristuksen valossa" hän näkee ja ymmärtää myös kaiken muun paremmin. Usko Kristuksen sovitustyöhön on kuin päivän valo, jossa hän näkee kaiken muunkin tarkasti. Niinpä evankeliumin luotettavuus syntyy nimenomaan tästä valosta, jota se levittää kaiken muun ylle. Monet yrittävät nakertaa Raamatun luotettavuutta epäilemällä sen tekstikriittistä tai luonnontieteellistä luotettavuutta, mutta tällaiset nai'ivit väittämät sivuuttavat täysin sen luotettavuuden joka syntyy siitä miten tarkasti Raamattu kuvaa ihmisen kokemusmaailmaa. Mikä muu kertomus kuvaisi ihmiselon todellisuutta yhtä tarkasti, kuin kertomus ihmisen syntiinlankeemuksesta ja karkoituksesta paratiisista? Mikä muu kertomus voisi yhtä vakuuttavasti kuvata jokaisen ihmisen jakamatonta ihmisarvoa, kuin ilmaisu että "jokainen ihminen on luotu Jumalan kuvaksi?" Onko kukaan koskaan kuvannut Jumalan rakkautta ihmiskuntaa kohtaan kauniimmin kuin Jeesus vertauksellaan Tuhlaajapojasta? Ja kuka on koskaan kutsunut väkevämmin ihmisiä rakastamaan lähimmäistään, kuin Jeesus Vuorisaarnassaan sanoessaan: "Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa." (Matt 5:14-16).

Näiden Jeesuksen lauseiden valossa kysymys ei olekaan enää: "millä todennäköisyydellä uskot niiden olleen Jumalan sanoja?" vaan: "Toivotko niiden olevan?" Haluatko elää niin kuin ne olisivat totta? Ja mitä olet valmis uhraamaan: mistä luopumaan ja mitä antamaan, jotta voisit elää ne todeksi?