Oikea viitekehys on avain Raamatun ymmärtämiseen

Image by: Hubert Robert [Public domain]

Olin muistaakseni kolmannella luokalla, kun sain joululahjaksi päiväkirjan. En muista olinko sitä itse pyytänyt, vai olivatko vanhempani ajatelleet koulussa hyvin pärjäävän ja pohdiskelevan lapsensa ehkä tykkäävän päiväkirjasta. Aluksi olinkin hyvin innostunut lahjastani.

Hyvin nopeasti törmäsin kuitenkin ongelmaan: mitä minä oikeastaan kirjoittaisin? Olin kuullut jostain, että päiväkirjaa oli tapana kirjoittaa päivittän, mutta mitä kiinnostavaa tavallisessa kaamoksen pimeässä koulupäivässä olisi? Aamulla pimeällä kouluun, iltapäivällä pimeässä kotiin ja ruuan jälkeen illalla ehkä laskimme takapihalla mäkeä (pimeässä). Ja ei kai ketään nyt peruskoulun opetussisältö niin paljoa kiinnostanut, että olisi siitä halunnut toisen (tai omasta vanhasta) päiväkirjasta myöhemmin lukea? En siis oikein osannut kirjoittaa mitään päivittäisestä elämästäni.

Onneksi elämään mahtui paljon muutakin kuin pimeitä koulupäiviä kaamoksessa. Oli luokkaretkiä, oli kerhoja, oli leirejä ja joskus lomamatkojakin. Niistähän olisi kiva kirjoittaa! Mutta pian huomasin olevani jälleen samankaltaisten kysymysten äärellä: mitä kaikkea näistä seikkailuista pitäisi kirjoittaa?

Kävimme esimerkiksi kolmannella luokalla teatterimatkalla Rovaniemellä. Jo bussimatka sinne kesti neljä tuntia: pitäisikö minun kirjoittaa kaikki keskustelut, vitsit ja tietovisailut, jota matkan aikana käytiin? Entäs se teatteriesitys (joka taisi olla Colin Serreaun "Kani Kani")? Pitäisikö minun kirjoittaa siitä synopsis tai/ja arvostelu. Jos oma arvioni on riittävän tärkeä tallennettavaksi, niin pitäisikö minun laittaa ylös myös muiden reaktioita? Esityksessähän oli myös väliaika... pitääkö minun kirjoittaa mitä silloin teimme? Ai niin, ja käytiinhän me teatteriesityksen jälkeen vielä syömässä pizzeriassa. Se taisi muuten olla ensimmäinen kerta, kun söin pizzaa. No se ainakin kannattaa laittaa ylös, mutta pitääkö minun laittaa ylös myös pizzan täytteet ja ruoka-arvostelu? Entä pitääkö tehdä jonkinlainen arvio myös ravintolasta ja saamastamme palvelusta? Entä mitä minun pitäisi kirjoittaa siitä, että ruuan saaminen 30 hengen koululaisryhmällemme kesti niin kauan, että naapurin pikku-Petteri, joka sai annoksensa viimeisenä, ehti nälkäänsä juoda vedet kukkamaljakosta? Ja mitä kukkia ne muuten olivat?


Ehkä tässä vaiheessa ei lukijalleni tule enää yllätyksenä, että lopetin päiväkirjani kirjoittamisen lyhyeen. En muistaakseni saanut valmiiksi edes tätä ensimmäistä matkakertomustani: matkaan kuului vielä yöpyminen, iltaharrastus ja paluumatka seuraavana päivänä. Oli yksinkertaisesti liikaa kirjoitettavaa pienelle pojalla. Olisi pitänyt osata tiivistää.

Jokainen, joka on joskus kirjoittanut koulussa aineen, tehnyt esitelmän, tai joutunut opettamaan jotain, on törmännyt samaan käytännön kysymykseen: mikä tästä on oleellista kertoa? Maailma on niin monimutkainen ja meidän aistiemme luoma kokemusmaailma niin monipuolinen ja valtaisia, että me voisimme kuvailla mitä tahansa tilaa, hetkeä tai asiaa mielivaltaisella tarkkuudella. Jos aistittavia asioita on joka hetki mielivaltaisen paljon ja jokainen tällaisista hetkistä koostuva kertomus voi siten sisältää vielä suuremman määrän yksityiskohtia, niin miten tästä ihmisen mielivaltaisen yksityiskohtaisesta kokemusmaailmasta voi rajata ja jäsentää mielekkään kertomuksen?

Niinpä muodostaakseen minkäänlaista (mielekästä) kertomusta, ihmisen on välttämättä valittava mitkä yksityiskohdat tästä lukemattomien yksityiskohtien tulvasta ovat "oleellisia". Kun ihminen muodostaa kokemuksistaan kertomusta, hän joutuu aina valitsemaan, mistä kokemuksista tuo kertomus koostuu. Jotta tällaisen valinnan voi tehdä, on kertomuksella oltava jokin päämäärä. Tällöin jokainen sisällöllinen valinta heijastaa joko tietoisesti tai tiedostamatta tuota päämäärää jota varten kertomusta muodostetaan. Mikäli tuota päämäärää ei ole (havaittavissa), on kertomus kaoottinen ja määritelmällisesti "merkityksetön", sillä siitä ei löydy mitään tarkoitusta, jota varten se olisi kirjoitettu. Tämä pitää paikkansa, olipa kertomus sitten kirjallinen, tai osa meidän sitä sisäistä tarinaa, jota itsestämme sielumme sopukoissa kerromme. Kertomuksen rakenne, jäsentely ja "valitut elementit" ovat osa sen viitekehystä ja viitekehys on taas erottamaton osa itse kertomusta.


Mutta miten tämä kaikki liittyy uskoon ja Raamattuun? Mikäli tätä kiinteää yhteyttä kertomuksen muodon ja sisällön välillä, sekä toisaalta kertomuksen rajaamisen välttämättömyyttä ei ymmärrä, voi Raamatun äärellä helposti hämmentyä. Kaikkein "kirjaimellisintakin" raamatuntulkintaa harjoittavissa seurakunnissa osataan yleensä Paavalin kirjeitä lukiessa miettiä, kenelle Paavali on tekstinsä kirjoittanut ja mitä hän on sillä tahtonut vastaanottajilleen sanoa ja vasta sitten siitä yritetään pohtia, miten sitä voisi soveltaa tähän päivään. Paavalin kirjeiden kohdalla tämä on suhteellisen helppoa, koska Paavali opetuskirjeissään selvästi ilmoittaa kenelle ja miksi on kirjeensä kirjoittanut.

Tekstin kirjoittajan alkuperäisen viitekehyksen pohdinta muuttuu kuitenkin vaikeammaksi jo esimerkiksi evankeliumien kohdalla. Ihmiset harvoin tiedostavat, että papyrusrullien, joille evankeliumit alunperin kirjoitettiin, käytännöllinen maksimipituus oli 10 metriä. Kymmeneen metriin kolmekymmentä senttiä leveää papyrusta, piti koko evankeliumi mahduttaa. Mahtuuhan siihen toki paljon sanoja, mutta paljon oli myös kerrottavaa. Mutta koska evankelistat eivät käyttäneet arvokkaita palstamillimetrejä selittääkseen valintojaan, me helposti unohdamme, että myös he ovat jäsentäneet ja valinneet, mistä osista ja missä järjestyksessä heidän ilosanomansa muodostuu. Ja nuo valinnat on tehty yhtä tarkoitusta varten: kertomaan kuka Jeesus Nasaretilainen oli, mitä hän opetti ja mitä hän teki. Niiden tarkoitus ei ole antaa kaiken kattavaa selvitystä kaikesta tapahtuneesta. Sanoohan evankelista Johanneskin evankeliuminsa lopussa, että "Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa." (Joh 21:25). Tämä Johanneksen lausahdus lienee tarkoitettu liioitteluksi, vaikkei se sitä tarkkaanottaen olekaan.

Jotkut ovat esimerkiksi ihmetelleet, miksi Vuorisaarna löytyy vain Matteuksen evankeliumista tai että eikös tuo kolmen luvun mittainen opetus ole toisaalta liian pitkä, että sitä kukaan voisi jälkeen päin ulkoa muistaa ja toisaalta aika lyhyt koko päivän mittaiseksi opetukseksi. Silloin unohtuu, että eivät evankelistat yrittäneet kirjoittaa ylös jokaista merkityksettömimpääkin yksityiskohtaa Jeesuksen elämästä, vaan he halusivat ilmoittaa kuka Hän on. Niinpä ei pidä hämmästyä, jos evankelistat ovat päätyneet kertomaan joitakin asioita eri tavalla tai eri järjestyksessä toistensa kanssa: he ovat valinneet kirjoittamansa sitä kokonaisilmoitusta varten, jota he ovat kertomassa. Tämä ei tarkoita, että he olisivat satuilleet tai keksineet asioita omasta päästään, vaan he kertoivat sen, minkä uskoivat olevan merkityksellistä osana sitä ilosanomaa, jota he halusivat välittää. Tämä ei myöskään tarkoita, etteikö Raamattu olisi ilmoituksessaan luotettava, sillä aiheen rajaaminen ja yksityiskohtien "valinta" ovat välttämätön edellytys sille, että tekstillä voi ensinkään olla merkityksellistä viestiä. Kuten edellisessä tekstissäni mainitsin Raamatun ilmoituksen luotettavuuden tulevan sen kyvyssä kuvata ihmisen kokemusmaailmaa, samoin Evankeliumien luotettavuus tulee ensisijaisesti niiden elämää muuttavasta voimasta.

Samalla tavalla oikean viitekehyksen ymmärtäminen on tärkeää kaikkien Raamatun kirjojen kanssa.