Tarina kivestä joka uneksi olevansa perhonen

Olipa kerran pieni kivi. 

Eräänä yönä tuo pieni kivi näki unta. Se uneksi, että se oli pieni perhonen, joka lensi kukkaniityn yllä. Se ihasteli verkkosilmillään taivaan sineä ja niityn kauneutta. Se tunsi kesäauringon lämmön siivissään ja meden makean tuoksun kärsässään. Se laskeutui pienen sinikellon terälehdelle, työnsi kärsänsä kukan sisään ja joi imelää mettä. Sinikellon siitepöly varisi kukan hedelehdiltä kutittaen perhosen silmiä ja perhonen tunsi olevansa onnellinen. 

Mutta silloin auringosta syöksyi alas pääskynen, suoraan kohti perhosta. Pelästynyt perhonen yritti lennähtää pakoon, mutta pääskynen oli aivan liian nopea ja onnistui nappaamaan perhosen nokkaansa. Perhonen tunsi siipiensä murtuvan pääskysen nokan puristuksessa ja tiesi ettei enää koskaan voisi lentää, vaikka pääskynen hänet vielä nokastaan pudottaisikin. Siitä huolimatta se pyristeli minkä jaksoi, mutta pääskynen kantoi sen määrätietoisesti pesälleen, jossa perhonen joutui pääskysen nälkäisten poikasten ruuaksi.

Silloin pieni kivi heräsi unestaan. Mutta koska kivet eivät muista eivätkä tiedä mitään, ei kukaan enää muistanut, että kivi oli uneksinut olevansa perhonen. 

Sen pituinen se.

Kirjoitin tämän tarinan jo viime keväänä, mutta olen etsinyt sen julkaisuun sopivaa viitekehystä siitä lähtien ja uskon vihdoinkin löytäneeni sellaisen julkaistuani joulun alla kirjoituksen, jossa kuvasin Toronton yliopiston kognitiotieteen professori John Vervaeken käyttämää "Merkityksen kriisi" käsitettä. Mainitsin tuossa tekstissäni, että Vervaeke on työstänyt ajatuksiaan tietoisuuden luonteesta sekä länsimaisen kulttuurin henkisestä tilasta mm. Youtubessa julkaistussa "Awakening from the Meaning Crisis" luentosarjassaan ja miten hän pyrkii luomaan sanastoa ja käsitteitä tämän "merkityksen kriisin" käsittelyyn. Osana tätä hän käy myös paljon keskusteluja eri taustoista tulevien ihmisten, jotka tunnistavat saman ongelmakentän. 

Sain inspiraation tälle pienelle kertomukselleni kuunneltuani Vervaeken ja kanadalaisen ikonitaitelijan Jonathan Pageaun keskustelun, jonka he kävivät joulukuussa 2019.  Yksi Vervaeken väittämä on, että elääkseen merkityksellistä elämään, tarvitsee ihminen jonkin itsensä ylittävän todellisuuden, mutta Vervaeke ei itse aseta tuolle todellisuudelle teologisia vaatimuksia. Jonathan Pageau taas on ortodoksinen ikonitaiteilija, joka työskentelee uskonnollisen symboliikan parissa. Pageau myös selittää symbolista maailmankuvaa ja uskonnollisia symboliikkaa mm. "Symbolic World" YouTube-kanavallaan. Keskustelun ensimmäinen isompi kysymys oli, että onko "perimmäinen todellisuus" persoonallinen tai persoona (eli Jumala). Pageau esitti Vervaekelle kysymyksen: millä olemassaolon tasolla "persoona" on olemassa, jos se ei ole osa perimmäistä todellisuutta. Vervaeke esitti oman "persoonattoman" näkemyksensä, ja esitti vastakysymyksen Pageaulle: minkä vuoksi Jonathan ajattelee, että "perimmäisen todellisuuden" täytyy olla persoona.

Kertoakseni mitä Jonathan Pageau vastasi Vervaekelle, minun täytyy ensiksi kertoa Mayan unesta. Monet itämaiset uskonnot tuntevat käsitteen Maya. Maya on sekä nimi, että substanttiivi, joka tarkoittaa unta tai illuusiota ja sillä on paljon eri tulkintoja. Eräs (mahdollisesti länsimainen anakronistinen) lukutapa on kertomus nukkuvasta jumalolennosta nimeltä Maya. Kertomuksen mukaan kaikki, mikä on olemassa on itseasiassa Mayan unta: kaikki näkyvä on syntynyt Mayan ajatuksista, jotka hän uneksii nukkuessaan. Mutta sitten kun Maya herää ja uni päättyy, haihtuu myös kaikki olevainen unen mukana. Niinpä koska kaikki on Mayan unta, niin kaikki on oikeastaan vain illuusiota: mikään ei ole pohjimmiltaan todellista. Toinen, yleisempi tulkinta on, että meidän aistihavaintomme ympäristöstä ovat 'maya': harhaisia tai 'unen harhauttamia', jolloin ihmisen pitää nähdä tuon 'Mayan' taakse.

Pageau vastasi Vervaeken kysymykseen, että mikäli perimmäinen todellisuus on persoonaton (tai vielä pahempaa, jos tämä materiaalinen todellisuus on itsessään ainut "perimmäinen" todellisuus) niin silloin yksilön kokemus omasta persoonastaan on myös (olennaisesti) "maya" tai "Mayan unta". Jos meidän tietoisuutemme, meidän "minuuden" kokemuksemme syntyy pelkästään kaikkien meidän aistiemme kokonaisuudesta ilman että se ottaisi muotoaan mistään sitä ennen olevasta, on tämä meidän "minuus" pohjimmiltaan illuusio. Mikäli "perimmäinen todellisuus" on vain alkeishiukkasia, ei "perimäinen todellisuus" silloin tunne persoonaa. Minun persoonani on silloin "maya": unta, mutta sitä unta ei näekään mikään tuonpuoleinen jumalolento, vaan se kuollut materia, josta minä muodostun. Me olemme kuin tuo tarinani kivi, joka vain lyhyen hetken uneksii olevansa perhonen, mutta heti kun uni loppuu, se on jälleen vain kivi, joka ei tiedä eikä muista mitään.

Pageaun sanoin: ainostaan rakastava ja "persoonallinen" perimmäinen todellisuus (eli Jumala), jonka kuvaksi tämä meidän oma persoona ja "minuutemme" on luotu, kykenee ankkuroimaan meidän persoonamme olemassaolon. Vain silloin, jos persoona on olemassa ilman materiaa, olemme myös me materiasta muodostuneet persoonat aidosti olemassa, emmekä vain oman mielemme luoma illuusio.

C.S. Lewis sanoo, että vain Kristuksessa me löydämme tosi-ihmisyyden. Tämä on osa Kristuksen inkarnaation salaisuutta: tullessaan ihmiseksi ja lunastaessaan meidät katoavaisuudesta, Jumala teki  meidät todellisiksi. Hän herätti meidät todelliseen elämään: elämään, joka ei ole unta eikä harhaa. Eikä suinkaan ole niin kuin jotkut epäilevät, että kristityt uskoisivat tuon todellisen elämä alkavan vasta iankaikkisuudessa, vaan nimenomaan tuo iankaikkisuus tekee myös tästä elämästä todellisen ja arvokkaan. Tämä elämä ja meidän tekomme eivät raukea tyhjiin, vaan ylösnousemuksessaan Kristus nosti koko luomakunnan todelliseen elämään. Meidän ponnistelumme, meidän kärsimyksemme, meidän rakkautemme: mikään ei ole turhaa, mikään ei ole 'Mayan unta', joka haihtuu jälkiä jättämättä aamun sarastaessa.

Jeesus syntyi seimeen

"Huomenna, jos Jumala suo, on Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla"

Näillä sanoilla julistettiin jälleen Suomen Turusta Joulurauha. Se on yksi Suomen vanhimpia kansallisia jouluperinteitä ja vuosisatoja esimerkiksi joulukuusta vanhempi.

Yksi moderni jälkikristillinen jouluperinen Suomessa on julkaista joulun alla Raamatun Jouluevenkeliumien kyseenalaistavia lehtiartikkeleja ja mielipidekirjoituksia, eikä Helsingin Sanomat pettänyt tänäkään vuonna. Iloista kyllä, tällä kertaa jutussa jouluevankeliumi sivuutettiin liian myyttisenä ja keskityttiin siihen, mitä Jeesus Nasaretilaisesta varmasti tiedetään.

Kyseenalaistettavaa jouluevankeliumista toki löytyy. Itämaantietäjät, mystinen Joulutähti, synnytys eläinsuojassa, raskauden neitseellisestä alkuperästä nyt puhumattakaan. Ja voiko todella olla mahdollista, että Betlehemissä sijaitseva Pyhän Maan vanhin kristillinen kirkko, Jeesuksen Syntymäkirkko, todella sijaitsisi juuri sen luolan päällä, jossa Jeesus Nasaretilainen syntyi. Syystäkin mieleen nousee kysymys, että voidaanko mitään osaa kertomuksesta varmentaa riippumattomista lähteistä?

Kristityn ei kuitenkaan tarvitse hämmästyä tai säikähtää tällaisia epäilyjä, kun ihmiset osoittavat kertomusten epävarmuuden tai miten niitä on niin vaikea varmistaa. Tämä kertomuksen "varmistamattomuus" ei nimittäin ole mitenkään piilotettua, vaan se on itseasiassa koko kertomuksen keskeisimpiä teemoja.

Kertomuksessa on mukana niin itämaan tietäjät, Juudean kuningas Herodes Suuri, kuin Keisari Augustuskin. Mutta Jeesus ei syntynyt idän tähtitieteilijäiden pariin eikä Herodeksen tai Augustuksen hoviin, vaan pienen pitäjän laidalla sijaitsevaan eläinsuojaan. Hänen äitinsä ei ollut Juudean kuninkaan tytär, ei ylipapin vaimo eikä naispuolinen tähtitieteilijä, vaan nuori, hiljattain puusepälle kihlattu köyhä tyttö. Hänen syntymästään ei myöskään ilmoitettu ensimmäisenä kuninkaalle eikä itämaan tietäjille, vaan köyhille lammaspaimenille. Oletpa saattanut jopa nähdä "rennomman" joulukuvaelman, jossa enkelit ovat (alkuperäisestä käsikirjoituksesta poiketen) hämmästeleet, että ollaanko me nyt varmasti oikeassa paikassa? Että eikö Kristuksen syntymästä pitäisi nyt vähän isommalle ja arvovaltaisemmalle yleisölle ilmoittaa? 

Kristinuskon ymmärrys on, että Jeesus Nasaretilainen on Ihmiseksi tullut Jumala: yhden kolmiyhteisen Jumalan persoona, ja että juuri tämän persoonan kautta Jumala on ilmoittanut itsensä ihmiskunnalle. Mutta tuo ilmoitus ei tapahtunut kuten Vanhan Testamentin kertomuksessa, jossa Jumala puhui Hoorebin vuorella niin, että maa järisi ja taivas pimeni. Se ei myöskään tapahtunut kuten Ilmestyskirja tai Raamatun profeetat kuvaavat, että Jumala käärii taivaat kuin lakanan tulemuksensa tieltä. Vaan kun Kristus tuli ihmiseksi, hän syntyi seimeen. 

Nyt voimmekin havaita, että se että Jeesus syntyi seimeen eikä keisarin hoviin, viestii meille samaa kuin se että hän syntyi. Se on se sama viesti, jota profeetta Sakarja julisti:

"Iloitse suuresti, tytär Siion,

riemuitse, tytär Jerusalem,

sillä sinun kuninkaasi tulee sinulle!

Vanhurskas ja auttaja hän on,

on nöyrä ja ratsastaa aasilla,

aasintamman varsalla."  (Sak. 9:9)

Se on se sama viesti, jonka Matteus ja muut evankelistat todistivat Palmusunnantaina täyttyneen (Matt 21:5).  Ja siksi adventtiaika myös aloitetaan tuolla Palmusunnuntain tekstillä: Kristus saapui nöyränä auttajana ja pelastajana, ei hevosella ratsastavana valloittajana.

Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, kaikkien kertomuksen osien on kerrottava samaa viestiä. Niinpä Jeesus ei tänäkään jouluna saavu ihmisten luokse valloittajana hevosella ratsastaen, vaan nöyränä auttajana aasin kantamana. Evankeliumi ei ole vastaansanomaton haastemiehen kirje saapua oikeuden eteen, vaan maailmankaikeuden Luojan hiljaa ojennettu käsi, johon hän pyytää meitä luottamuksella tarttumaan.

Mutta vaikka evankeliumi tarjotaan meille hiljaa ja nöyryydellä, ei evankeliumissa itsessään ole mitään heikkoa tai hävettävää. Paavalin sanoin: "Minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi" (Room 1:16). Raamattu lupaa, että kun olemme uskon kautta osallia Kristuksen ristinkuolemaan, saamme olla osallisia myös Hänen ylösnousemukseensa. Evankeliumilla on elämää muuttava voima jo tässä ajassa, ja se antaa meille myös ylönousemustoivon kuoleman edessä, joka kantaa aina iankaikkiseen elämään. Se on suuren ilon ja riemun aihe! Mutta se tarjotaan aina ilman pakkoa. Ja siksi Jeesus syntyi seimeen.

Hyvää joulua itse kullekin säädylle!

Miehen Mieli ja Merkityksen kriisi

Viljami Lehtonen pothii pod-castissaan miehisyyden olemusta ja merkitystä

Olen seurannut YouTubessa nyt jo kolmatta vuotta kalifornialaista pastoria Paul Vanderklayta. Vanderklay aloitti Youtube-kanavansa saarnapuheidensa julkaisualustana, mutta kolme vuotta sitten hänen huomionsa kiinnittyi kanadalaiseen psykologian professori Jordan Petersoniin sekä hänen ympärilleen kehittyneeseen ilmiöön. 

Vanderklayta ihmetytti miten oli mahdollista, että tämä psykologian professori pystyi myymään 3000-paikkaisen jäähallin täyteen 15-osaisella luontosarjallaan Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta ja miten näille 2,5 tuntisille luentotalleinneille kertyy miljoonia katselukertoja. Ehkä kaikkien hämmentävintä oli, että vaikka Peterson puhui Raamatusta, ei hän itse edes esiintynyt kristittynä, eikä käsitellyt kertomusten teologisia merkityksiä, vaan hän käsitteli niitä myyttisinä kertomuksina, joiden avulla hän  selitti miten ihmisen psyyke toimii ja miten me havaitsemme ja koemme maailmaa ja todellisuutta. Peterson siis käytti Raamattua kuvatakseen ja selittääkseen, mitä on olla ihminen ja se herätti valtavaa kiinnostusta. Petersonin vuonna 2018 ilmestynyttä "12 elämänohjetta" kirja nousikin kansainväliseksi bestselleriksi.

Niinpä Vanderklay alkoi tutustua tarkemmin Petersonin ajatuksiin ja alkoi tehdä aiheesta videoita. Itsekin löysin Paulin kanavan, kun törmättyäni Petersoniin yritin ymmärtää "mikä hän oikein oli miehiään".

Samalla kun Vanderklay pyrki ymmärtämään Petersonin ajatuksia, hän pyrki ymmärtämään myös itse ilmiötä: miksi juuri nyt ihmiset ovat vastaanottavaisia tällaisille ajatuksille? 

Yksi merkittävä tekijä Petersonin suosion taustalla on länsimaisessa kulttuurissa vaikuttava ilmiö, jota kanadalainen kognitiotieteen professori (ja Petersonin kollega ja ystävä Toronton yliopistosta) John Vervaeke kuvaa termillä "Meaning Crisis'. Tuo termi voitaisiin kääntää suomeksi vaikkapa "merkityksen kriisiksi" ja se on termi, jolla Vervaeke kuvaa sekularisoituvan länsimaisen kulttuurin vieraantumista merkityksiä luovista myyteistään ja perinteistään. Vervaeke kuvaa uskottavasti ja perusteellisesti miten perinteiset maailmankatsomukset kykenit luomaan ihmisille merkityksellisen viitekehyksen omalle olemassaololleen ja tarjoamaan heille uskomuksia ja käytäntöjä, joilla ihmiset saattoivat oppia viisautta. Vervaeke kuvaa myös perusteellisesti, miten nuo merkitykset ovat tulleet filosofian kehittyessä haastetuiksi ja miten länsimainen kulttuuri on epäonnistunut luomaan uusia merkitystä luovia rakenteita purkamiensa vanhojen myyttien ja viisautta opettavien käytäntöjen tilalle.. Niinpä tämä nykyinen kulttuuri on jättänyt modernin ihmisen tilaan, jossa hänen ymmärryksensä, kokemuksensa ja jopa kykynsä tunnistaa ja havaita merkityksellisyyttä on kriisiytynyt. Vervaeke peräänkuuluttaakin "viisaus perinteen" välttämättömyyttä ja hänen tavoitteenaan kognitiotieteilijänä on luoda sanastoa ja käsitteitä tämän merkityksellisyyden ongelman käsittelyyn.

Paul Vanderklay pyrkii omalta osaltaan vastaamaan tähän merkityksellisyyden ongelmaan tarjoamalla siihen videoillaan kristillisestä ja protestanttisesta perinteestä nousevia näkökulmia. Omien pohdintojensa lisäksi hän käy myös paljon keskusteluja eri ihmisten kanssa aiheesta ja olenpa itsekin ollut vieraana yhdellä hänen videoillaan jossa keskustelimme mm. saamelaisuudesta.

Olin ollut jo aikaisemmin sähköpostikirjeenvaihdossa Paulin kanssa ja viime tammikuussa Paul kysyi, että saisiko hän esitellä minut eräälle toiselle suomalaiselle, joka oli myös ottanut häneen yhteyttä. Niinpä Paul esitteli minut Viljami Lehtoselle, joka myös oli löytänyt Paulin videot tutkiessaan Jordan Petersonia.

Viljami pitää "Miehen Mieli" podcastia, jota hän julkaisee YouTubissa ja Soundcloudissa, ja jossa hän pohtii vieraidensa kanssa miehenä olemista ja ihmisyyden eri ulottuvuuksia. Viljami on omien sanojensa mukaan kasvanut ateistisessa taistolaisperheessä ja elänyt teini-ikänsä vasemmistolaisena anarkistinen ja punkkarina, mutta on aikuistuttuaan ja isäksi tultuaan todennut, ettei se sekulaari maailmankuva, jonka hän oli nuoruudessaan omaksunut, tarjonnutkaan riittäviä rakennuspalikoita oman miehuuden, isyyden ja ihmisyyden perustaksi. Niinpä hän on opiskellut monenlaista sekä uutta että vanhaa henkisyyttä ja ollut myös Jordan Petersonin ja Carl Jungin innostamana kiinnostunut myös kristinuskosta. 

Olemme keskustelleet kuluneen vuoden aikana Viljamin kanssa sekä sähköpostin, että videon välityksellä ja kesällä Viljami pyysi minua myös vieraaksi pod-castiinsa. Lukuisten molemmin puolisten viivästystä jälkeen Viljami viimein sai julkaistua keskustelumme Joulukuun alussa. Meillä oli kahden tunnin hyvä keskustelu, jossa käsittelimme kristillistä mieskuvaa, saamelaisuuden ja kristinuskon suhdetta, inkarnaatiota ja Jumalan Valtakuntaa sekä helluntailaisuutta.

Jos haluat kuulla ajatuksiani myös puhuttuna, niin käy toki katsomassa tai kuuntelemassa Viljamin pod-cast. Keskustelu oli sen verran hyvä, että tulen todennäköisesti lähiaikoina kirjoittamaan jonkinlaisita yhteenvetoa tai jatkopohdintoja keskustelustamme.