Muistan lapsena, varmaankin kesäleirillä kuulleeni tarinan nuorallakävelijä Charles Blondinista. Blondin oli yksi 1800-luvun kuuluisimpia nuorallakävelijöitä uudella mantereella, ja ensimmäinen ihminen, joka käveli nuoraa pitkin Niagaran putouksien yli. Tarina sijoittuu Blondinin ensimmäiseen Niagaran putousten ylitykseen.
"Charles Blondin oli kiertävä nuorallakävelijä ja hän oli kiertueellaan Niagaran putousten ympäristössä mainostanut, että hän tulisi seuraavana kesänä, 30.6.1859, ylittämään Niagaran putoukset ja kävelemään nuoralla Kanadasta USA:han. Niinpä sana hänen yrityksestään oli kiirinyt laajalle ja paljon kansaa molemmilta puolilta putouksia oli saapunut katsomaan hänen yritystään. Puolilta päivin Blondin lähti ylittämään putousta Kanadan puolelta nuoraa pitkin, joka oli viritetty noin 50m korkeuteen putousten alajuoksulla. Nuoran pituus oli noin 340m ja Blondinilta kesti noin varttitunti taittaa matka putouksen yli ja lopulta hän saapui USA:n puolella yleisön hurratessa.
"Charles Blondin oli kiertävä nuorallakävelijä ja hän oli kiertueellaan Niagaran putousten ympäristössä mainostanut, että hän tulisi seuraavana kesänä, 30.6.1859, ylittämään Niagaran putoukset ja kävelemään nuoralla Kanadasta USA:han. Niinpä sana hänen yrityksestään oli kiirinyt laajalle ja paljon kansaa molemmilta puolilta putouksia oli saapunut katsomaan hänen yritystään. Puolilta päivin Blondin lähti ylittämään putousta Kanadan puolelta nuoraa pitkin, joka oli viritetty noin 50m korkeuteen putousten alajuoksulla. Nuoran pituus oli noin 340m ja Blondinilta kesti noin varttitunti taittaa matka putouksen yli ja lopulta hän saapui USA:n puolella yleisön hurratessa.
Astuttuaan alas köydeltä, Blondin puhutteli hurraavaa yleisöä: 'Kuka teistä uskoo minuun?'. Tähän yleisö vastasi yhdestä suusta: 'Me uskomme sinuun!' Sitten Blondin esittää jatkokysymyksen: 'Kuka teistä on se mies, joka tulee ja palaa minun kanssani takaisin toiselle puolelle?'. Nyt yleisö oli aivan hiljaa. Lopulta nuori poika saapuu paikalle ja vastaa: 'Minä uskon sinuun.' Sitten Blondin otti pojan reppuselkäänsä ja yleisön kauhuksi lähti kävelemään poika selässään takaisin. Tällä kertaa matka kesti puoli tuntia ja lopulta Blondin pääsi kantamuksineen takaisin Kanadan puolelle, josta oli lähtenytkin. Kun pojalta kysyttiin, miten hän uskalsi luottaa Blondiniin niin paljon, että hän uskalsi lähteä hänen selässään ylittämään putousta, hän vastasi: 'Tietenkin luotan häneen, onhan hän minun isäni!'"
Tämä kertomus on todennäköisesti legenda, joskaan ei mitenkään Charles Blondinin kykyjä liioitteleva. Tuon ensimmäisen ylityksensä jälkeen hän järjesti lukuisia lisänäytöksiä, lisäten aina hurjempia elementtejä ylityksiinsä. Eräällä ylityskerralla hän pysähtyi putouksen puoleen väliin, istui alas, valmisti munakkaan ja söi sen ennen kuin jatkoi matkaansa. Eräällä ylityksellään Blondin kantoi reppuselässä managerinsa putouksen yli.
Tätä kertomusta ei kuitenkaan kerrottu meille lapsille siksi, että se oli jännittävä tositarina, vaan siksi, että sen kertoja halusi opettaa meille mitä usko Jumalaan merkitsee. Kun me puhumme uskosta, me herkästi kohtelemme sitä kuin se olisi vain eräänlainen "tietämisen" heikompi muoto. Tietoteoreetikot sanovat "tiedon" olevan "hyvin perusteltu, tosi uskomus", joten me herkästi ajaudumme ajattelemaan, että usko on vain "uskomus" mutta ei välttämättä "hyvin perusteltu" tai "tosi". Samoin me joskus erehdymme ajattelemaan, että riittää kun "tietää" uskon asioista ja ajattelemme, ettei niiden tarvitse näkyä elämässä mitenkään. Sitten me ihmettelemme kun Raamattu puhuu niin ristiriitaisesti uskosta ja teoista, että miten usko ilman tekoja voi olla kuollut (Jaak 2:14)? Eihän "tietämiseen" mitään tekoja tarvita.
Kun Uusi Testamentti puhuu uskosta, se ei puhu siitä kuitenkaan pelkästään "tietämisenä", vaan se puhuu siitä samalla tavalla, kuin muistelemani legenda Blondinista. Kaikki yleisössä "tiesivät", että Blondin kykenee ylittämään putouksen: he olivat juuri nähneet hänen tekevän niin. Mutta vain yksi yleisössä todella uskoi, että Blondin kykenisi kantamaan myös hänet mukanaan toiselle puolelle. Hebrealaiskirjeen 11 luku kuvaa uskoa sanoin: "Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy." Usko on siis luottamusta: ripustautumista toivoon, ojentautumista, eli toimimista sen mukaan, mikä ei vielä näe.
Tällaista luottavaa uskoa on myös se usko Jeesukseen, joka meidät pelastaa. Kun me kuulemme evankeliumin Jeesuksen sovitustyöstä, se herättää meissä toivon syntien anteeksisaamisesta ja ikuisesta elämästä Jumalaan yhteydessä. Kun me sitten ojentaudumme tuon toivoa herättävän lupauksen mukaan, jonka kohdetta ja päämäärää emme vielä näe, ja alamme toimimaan sen mukaan, niin Jumala lukee tuon uskon meille vanhurskaudeksi ja niin me saamme tulla eläviksi uskosta (Gal 3:6).
Tämä kertomus on todennäköisesti legenda, joskaan ei mitenkään Charles Blondinin kykyjä liioitteleva. Tuon ensimmäisen ylityksensä jälkeen hän järjesti lukuisia lisänäytöksiä, lisäten aina hurjempia elementtejä ylityksiinsä. Eräällä ylityskerralla hän pysähtyi putouksen puoleen väliin, istui alas, valmisti munakkaan ja söi sen ennen kuin jatkoi matkaansa. Eräällä ylityksellään Blondin kantoi reppuselässä managerinsa putouksen yli.
 |
| Charles Blondin kantaa managerinsa Harry Colcordin reppuselässä Niagaran yli. |
Tätä kertomusta ei kuitenkaan kerrottu meille lapsille siksi, että se oli jännittävä tositarina, vaan siksi, että sen kertoja halusi opettaa meille mitä usko Jumalaan merkitsee. Kun me puhumme uskosta, me herkästi kohtelemme sitä kuin se olisi vain eräänlainen "tietämisen" heikompi muoto. Tietoteoreetikot sanovat "tiedon" olevan "hyvin perusteltu, tosi uskomus", joten me herkästi ajaudumme ajattelemaan, että usko on vain "uskomus" mutta ei välttämättä "hyvin perusteltu" tai "tosi". Samoin me joskus erehdymme ajattelemaan, että riittää kun "tietää" uskon asioista ja ajattelemme, ettei niiden tarvitse näkyä elämässä mitenkään. Sitten me ihmettelemme kun Raamattu puhuu niin ristiriitaisesti uskosta ja teoista, että miten usko ilman tekoja voi olla kuollut (Jaak 2:14)? Eihän "tietämiseen" mitään tekoja tarvita.
Kun Uusi Testamentti puhuu uskosta, se ei puhu siitä kuitenkaan pelkästään "tietämisenä", vaan se puhuu siitä samalla tavalla, kuin muistelemani legenda Blondinista. Kaikki yleisössä "tiesivät", että Blondin kykenee ylittämään putouksen: he olivat juuri nähneet hänen tekevän niin. Mutta vain yksi yleisössä todella uskoi, että Blondin kykenisi kantamaan myös hänet mukanaan toiselle puolelle. Hebrealaiskirjeen 11 luku kuvaa uskoa sanoin: "Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy." Usko on siis luottamusta: ripustautumista toivoon, ojentautumista, eli toimimista sen mukaan, mikä ei vielä näe.
Tällaista luottavaa uskoa on myös se usko Jeesukseen, joka meidät pelastaa. Kun me kuulemme evankeliumin Jeesuksen sovitustyöstä, se herättää meissä toivon syntien anteeksisaamisesta ja ikuisesta elämästä Jumalaan yhteydessä. Kun me sitten ojentaudumme tuon toivoa herättävän lupauksen mukaan, jonka kohdetta ja päämäärää emme vielä näe, ja alamme toimimaan sen mukaan, niin Jumala lukee tuon uskon meille vanhurskaudeksi ja niin me saamme tulla eläviksi uskosta (Gal 3:6).
Usko on luottamusta. Usko on toivon mukaisesti toimimista. Usko Jumalaan on toimimista, kuin Jumala olisi olemassa.
(edit: 3.11.2019: lisätty kuva)
(edit: 3.11.2019: lisätty kuva)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olethan kohtelias.