Ystäväni suosituksesta tutustuin Markus Finnilän "Harhaoppia"-blogiin. Yksi mielenkiintoinen tekstikokonaisuus hänen blogissaan oli kolmiosainen pohdinta siitä, mikä oli Jeesuksen ristinkuoleman merkitys. Finnilä esitteli teksteissään kolme erilaista tapaa ymmärtää ristinkuolema, kaksi perinteisempää näkemystä olivat sijaiskärsijän sovituskuolema ja voitto henkivalloista, ja kolmas oli hieman modernimpi filosofi René Girardin esittämä versio "syntipukista". Finnilä esitteli jokaisen näkemyksen hyvin perusteellisesti, joten en lähde niitä kaikkia kertaamaan. Oli kuitenkin yksi asia, joka tekstejä lukiessani jäi vaivaamaan. Se oli hänen tapansa esittää nämä kolme selitystä toisensa poissulkevina, ikään kuin vain yksi niistä voisi olla kerrallaan totta. Ikään kuin ristin kuolemalla olisi ollut vain yksi ainut funktio. Tai ikään kuin nämä kolme selitystä edes yhdessä tyhjentäisivät ristin merkityksen.
Mitä Finnilä sitten kirjoittaa? Vanhana helluntailaisena hän aloittaa "Ristinkuolema-trilogiansa" kuvaamalla meidän helluntalaisten näkemyksen Jeesuksen ristinkuolemasta sovituskuolemana. Sovituskuolema on hyvin yleinen protestanttien ymmärrys ristinkuoleman merkityksestä, joskin meillä helluntalaisilla on siitä hyvin "metodistinen" versio: me keskitymme jokaisen ihmisen henkilökohtaiseen tarpeeseen hänen syntiensä sovittamisesta. Me korostamme, että vanhurskas Jumala ei voi antaa anteeksi meidän syntejämme Häntä kohtaan, joten meidän on annettava Jeesuksen kantaa rangaistus meidän synneistämme ristinkuolemassaan. Finnilä aloittaa trilogiansa kuvaamalla ja sitten kritisoimalla tätä näkemystä ja sitä kautta johdattaa lukijansa tutustumaan kahteen "vaihtoehtoiseen" ristinkuolemna selitykseen, joita hän kuvaa trilogiansa kahdessa jälkimmäisessä osassa.
Olen itsekin pohtinut ristinkuoleman sekä sovituksen merkitystä ja olenpa aikoinaan pitänyt myös YouTubeen asti päätyneen saarnan otsikolla "Mihin lunastusta tarvitaan" (joskin näyttää siltä, että Tohtori Ristintie on poistanut vähemmän suosittuja videoitaan). Niinpä ajattelin avata näitä ajatuksiani myös blogin muodossa.
Finnilän ensimmäinen teksti päättyy epäilyksiin siitä, tarvittiinko Jeesuksen sovituskuolemaa todella? Että tarvitseeko Jumalan todella antaa rangaistus meidän synneistämme. Vaatiiko Jumalan vanhurskaus todella niin vahvasti rangaistusta, että ainut tapa antaa meidän syntimme anteeksi, on siirtää rangaistus Jeesuksen kärsittäväksi? Eikö anteeksianto olisi enemmän Jeesuksen opetuksen ja Jumalan mielenmukaista? Nämä ovat kaikki toki hyviä kysymyksiä ja voimme toki pohtia paljon kysymystä: voiko Jumala vain armahtaa, kenet hän armahtaa ja silti olla vanhurskas. Voimme myös pohtia, että tarvitseeko (ja voiko) Isä Jumalan rangaista Poika Jumalaa (jotka ovat erottamatta mutta sekoittumatta osa samaa yhtä kolmiyhteistä Jumalaa) itseään kohtaan tehdyistä rikkomukista. Tällaiset pohdinnat kolmiyhteisen Jumalan olemuksesta ja luonteesta, sekä niistä johdetut perustelut sovituksen tarpeellisuudelle, peittävät kuitenkin helposti alleen paljon konkreettisemman tarpeen sovitukselle: nimittäin lunastuksen.
Ristinkuolema ei nimittäin ole vain sovituskuolema, jolla Jeesus sovittaa meidät vanhurskaiksi Jumalan edessä, vaan se on myös lunastus, jolla hän ostaa meidät omakseen. Mutta mistä Jeesus meidät lunastaa ja miksi siihen tarvitaan rangaistus meidän synneistämme niiden sovittamiseksi?
Vastausta etsiessämme meidän pitää pohtia hieman Viimeistä Tuomiota. Me emme tarkkaan tiedä, millainen Raamatun kuvaama Viimeinen Tuomio on, emmekä ole edes varmoja, onko tuomioita yksi vai useampia. Jos kuitenkin luemme Jeesuksen vertauksen (Matt 5:25-26) kahdesta tiellä kulkevasta, riitelevästä miehestä, joista toinen lopulta vetää riitapukarinsa tuomarin eteen hakeakseen oikeutta, piirtyy eteemme jo Vanhasta Testamentista tuttu kuva Luojasta Viimeisenä Tuomarina, jonka eteen koko luomakunta aikojen lopussa kerääntyy hakemaan oikeutta, jota he eivät ole eläessään saaneet. Samanlaisesta vanhurskaasta tuomarista puhuvat myös Vanhan Testamentin profeetat, kun he varoittavat Israelin ja Juudan ruhtinaita näiden synneistä alamaisiaan kohtaan: "Tehkää parannus, sillä Jumala ei jätä teidän syntejänne rankaisematta". Samanlaisesta kaikkitietävästä ja oikeamielisestä tuomarista jo Mooseksen laki varoittaa, "Jos sinä olet lähimmäiseltäsi ottanut pantiksi vaipan, anna se hänelle takaisin, ennenkuin aurinko laskee; sillä se on hänen ainoa peitteensä, johon hän käärii ruumiinsa. Missä hän muutoin makaisi? Ja jos hän huutaa minua avukseen, kuulen minä häntä, sillä minä olen laupias." (2. Moos 22:26-27)
Kun nyt luomakunta kokoontuu Luojansa eteen, niin selviääkö yksikään ihminen ilman syytöksiä?
"Hän tappoi minun isäni!"
"Hän teki minulle väkivaltaa!"
"Tuo varasti minulta!"
"Hän petti minut!"
"Nuo elivät ylellisyydessä ja pitivät meitä orjinaan!"
Entä jos myös luomakunta saa puheenvuoron? Mitäpä ajattelet meille käyvän, jos vaikka kaikki maailman nautaeläimet tai muut karjaeläimet saavat puolestapuhujan? Miten mahtaa meidän eläinten pitomme kestää Pyhän Jumalan tuomion, joka sanoi mm. ettei vasikkaa saa keittää emänsä maidossa (2. Moos 23:19). Tai mitä olemme saaneet aikaan ympäristölle? Saavatko jääkarhut tai dodot asianajajan viimeiselle tuomiolle? Nimeäähän Raamattukin yhden enkelin Syyttäjäksi Jumalan edessä. Ehkäpä hän nostaa luomakunnan puolesta syytökset meitä vastaan?
 |
| Saako luomakunta viimeisellä tuomiolla asianajaa? |
Nyt kun olen maalannut kuvan viimeisestä tuomiosta, voinkin kysyä uudelleen: "Eikö vanhurskas Jumala voisi vain antaa synnit anteeksi?" Huomaamme, että vaikka me metodistien jälkeläiset tykkäämme puhua paljon sydämen salaisista synneistä, joilla me rikomme Jumalaa itseään vastaan, niin niiden jälkeenkin jää valtava määrä syntiä ja pahuutta, jonka me teemme ensisijaisesti lähimmäisiämme kohtaan. Miten Jumala voisi sen antaa anteeksi? Syytteennostajana ja asianomistajanahan on toinen luotu, joka on kutsunut oikeamielisen Luojansa tuomariksi asiaansa. Miten Jumala tämän synnin voisi vain antaa anteeksi? Eikö juuri tämän vuoksi Jeesus kehoita meitä tekemään sovinnon jo "tien päällä", se on tässä elämässä, jotta lähimmäisemme ei syyttäisi meitä Luojamme edessä.
Tämän kysymyksen valossa onkin helpompi ymmärtää, miksi Jeesus puhuu Jumalan armosta ja anteeksiannosta aina ehdollistaen sen meidän omaan anteeksiantamiseen toinen toisillemme. Isä Meidän rukouksessa Jeesus kehottaa meitä rukoilemaan: "Anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet". Näyttää siltä, että Jeesus tarjoaa Viimeiselle Tuomiolle "armahduspakettia": luovu omista syytöksistäsi, anna anteeksi, ja Tuomari armahtaa sinut syytteistäsi. Mikäli kaikki ihmiset tarttuvat tähän tarjoukseen, ei ihmisten kesken jää "sovittamattomia" syntejä vaatimaan rangaistustaan ja ehkä kaikki voisivat selvitä tuomiolta ilman rangaistusta.
Mutta miten käy, jos joku ei tartukkaan tähän tarjoukseen? Jos jäljelle jääneet syytökset käsitellään, niin meillä on käsissämme kosmisen skaalan Vangin dilemma eikä kenelläkään ole enää motiivia luopua omista syytöksistään. Jos taas syytetyt armahdetaan, niin mitä tapahtuu syytöksille? Nyt näemme, että vaikkei Jumalan vanhurskaus ja oikeamielisyys vaatisikaan rangaistusta meidän synneistämme Häntä kohtaan, ei Hänen oikeamielisyytensä ja vanhurskautensa voi jättää tuomitsematta Hänen eteensä tulevaa syytöstä. Siksi tarvitaan lunastusta niistä syytöksistä, joiden esittäjät eivät suostu anteeksiantoon.
Meidän ymmärryksemme lunastuksesta ja sovituskuolemasta on, että Jeesus tarjoutuu "välimieheksi" ei pelkästään meidän ja Jumalan välille, vaan meidän ja kaikkien muiden ihmisten välille. Jeesus tarjoaa meille armahdusta: "anna lähimmäisillesi anteeksi ja minä otan sinun syntisi kantaakseni." Nyt jokainen syytös, joka kohdistettiin meihin, kohdistuukin Jeesukseen, joka otti nuo synnit kantaakseen. Tapahtuu jotain täysin mystistä: vanhurskas ja oikeamielinen Jumala, joka olisi voinut pysyä Pyhänä ja osattomana synnistä, ja todeta että se on teidän ihmisten välinen asia, ottaakin nyt itse nuo synnit vastuulleen. Hän, joka oli synnistä osaton ja Pyhä, otti vapaehtoisesti vastuun MEIDÄN synneistämme. Hän tuli syylliseksi, ei siksi että olisi tehnyt itse mitään, vaan siksi että hän valitsi kantaa meidän syntimme.
Kun sitten Tuomari julistaa anteeksiannon ja kaikki armahdettuja kohtaan esitetyt syytökset jäävät Jeesuksen vastuulle, siirtyvät syyttäjien syytökset Jeesukseen itseensä. Nyt he eivät syytäkkään enää lähimmäisiään, vaan meidän kaikkien Luojaamme ja Lunastajaamme. Anteeksiantamattomuus lähimmäisiä kohtaan muuttuu syytökseksi Luojaa itseään vastaan. Se rangaistus, jota he olivat vaatimassa meille, he vaativatkin nyt Jeesukselle.
Mitä seuraavaksi tarkkaanottaen tapahtuu on spekulaatiota, mutta yksinkertaisimmillaan Jeesus vain näyttää syyttäjille arpensa ja näin näyttää jo kantaneensa rangaistuksen heidän syytöksistään. Synnit on sovitettu ja näin tehdessään Jeesus lunastaa meidät. Hän ikäänkuin leikkaa meidät irti siitä syntien, rikkomusten ja syytösten verkosta, johon me kaikki olemme kietoutuneet. Jokainen syytös meitä kohtaan loppuu, sillä keskinäiset syytöksemme me suotuimme lopettamaan ja kaikista ulkopuolelle jäävien syytöksistä Jeesus lunasti meidät. Näin me saamme olla vapaat synnistä ja syytöksistä.
En itsekään täysin ymmärrä, tarvitsiko Jeesuksen sovittaa meidät Jumalan itsensä edessä. Sen sijaan tiedän varmasti, että Hänen pitää sovittaa minut muiden luotujensa edessä. Ilman hänen sovitustaan, minä joudun kärsimään ihan itse rangaistuksen synneistäni lähimmäisiäni kohtaan ja joudun tunnustamaan, että hänen tuomionsa minulle on oikea ja vanhurskas. Mutta onneksi meille on tarjolla Jeesuksen sovitustyö. Me saamme turvata hänen tarjoamaan armahdukseen, saamme antaa anteeksi meidän lähimmäisillemme sekä etsiä sovintoa jo tässä ajassa.
ps. Jos joku lukija nyt kauhistui omaa anteeksiantamattomuuttaan, niin haluan vielä sanoa: "Älä pelästy". Jeesus toki puhuu anteeksiannosta tiukoin sanakääntein, mutta samoin kuin mikään osa meidän pyhitystämme ei tule tässä elämässä valmiiksi, ei myöskään meidän anteeksiantomme tule täällä valmiiksi. Kun me havaitsemme itsessämme jotain vajavaista, sellaista josta tiedämme ettei se kestäisi Pyhän Jumalan edessä, me saamme tuoda sen Jeesuksen ristin äärelle. Jeesus armahtaa ja auttaa meidän vajavaisuuttamme. Me saamme luottaa siihen, että Hän itse Pyhän Henkensä kautta muokkaa meidän sydäntämme kun suostumme Hänen autettavakseen. Saamme rukoillen pyytää Jeesusta opettamaan meille anteeksiantamista ja luottaa että Hän on voimallinen tuomaan meidät perille asti.
Pelastus ei ole meidän oma työmme, vaan Jumalan työ meissä. Mikäli anteeksianto viimeisellä tuomiolla on todella kuvaamani kaltainen kynnyskysymys, niin me saamme luottaa siihen, että Jeesus itse on meidän sielussamme vaikuttanut tahtomista ja tekemistä, jotta olemme kykenevät tuon anteeksiannon silloin lopullisesti tekemään. Viimeinen Tuomio ei silloin ole koetinkivi eikä testi, vaan se on se hetki, jolloin meidän pyhityksemme anteeksiannossa on tullut täydelliseksi. Sekin on Jumalan työ.
edit: 3.12.2019 Lisätty kuvat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olethan kohtelias.