Kalaa pyytämässä

Miten kalaa oikein pyydetään?

Tämä koronakriisi on saanut monet ihmiset mietteliäiksi. Myös emeritusprofessori Kari Enqvist tuli pohdiskelleeksi koronakriisin vaikutusta ja merkitystä viikon takaisessa YLEN:n kolumnissaan "Huuhaa-väki on siirtynyt vähin äänin hopeavedestä käsidesiin". Enqvistin tekstissä oli paljon hyvääkin. Itsekin toivon, että ihmiset ottavat koronakriisin vakavissaan, eivätkä yritä esimerkiksi vain tervaa polttamalla pitää virusta loitolla. Tekstissään Enqvist havainnoi myös, että kirkot ovat Vatikaania myöten sulkeneet ovensa. Mutta sen sijaan, että tämä vuosikymmeniä uskonnottomana taikauskon kriitikkona itseään pitävä älykkö pitäisi hyvänä, että ihmiset suojelevat näin itseään, toteaa hän sen olevan eräänlainen tappion tunnustaminen: Jumala ei voikaan meitä nyt auttaa. Enqvististä näyttääkin kuoriutuvan mitä tiukimman linjan menestysteologi, jonka mielestä luonnollisen avun ja varjeluksen etsiminen on osoitus uskon heikkoudesta. Koronakriisin keskelläkin Enqvist siis löytää keinot pikkunäppärälle uskovien piikittelylle.

En pidä itseäni huumorintajuttomana enkä myöskään niin vanhurskaana omissa silmissäni, että pienestä itseeni tai kohderyhmääni kohdistuvasta piikittelystä itseeni kovasti ottaisin. En kuitenkaan voi olla vähän ihmettelemättä, että mikä tarkoitus tällä piikittelyllä nyt oikeastaan on? Mitä Enqvist nyt siis haluaisi meidän tekevän? Nimittäin me kaikki kyllä tiedämme, mitä huuto ja möyke siitä syntyisi, jos me uskovaiset päättäisimme uskonrohkeutemme lisäksi pitää yhtä tiukasti kiinni myös uskonnon- ja omantunnonvapaudestamme ja toteaisimme, ettei hallituksen asettama 10 hengen rajoitus julkisille tilaisuuksille voi koskea uskonnonharjoittamista. Sitä muisteltaisiin samalla pyhälllä hartaudella kuin Galileon oikeudenkäyntiä.

Mieleeni nousee Jeesuksen lyhyt opetus Luukkaan Evankeliumissa (Luuk 7:31-35):

Mihin minä siis vertaan tämän sukupolven ihmiset, ja kenen kaltaisia he ovat? He ovat lasten kaltaisia, jotka istuvat torilla ja huutavat toisilleen ja sanovat:

[viikon takaisen Agricolan päivän kunniaksi Kalevalamitassa:]
"Soitimme teille huilua,
ja te ette karkeloineet;
veisasimme itkuvirttä,
ja te ette itkeskelleet".

Sillä Johannes Kastaja on tullut, ei syö leipää eikä juo viiniä, ja te sanotte: 'Hänessä on riivaaja'. Ihmisen Poika on tullut, syö ja juo, ja te sanotte: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!'

Ja viisaus on kaikkien lastensa puolelta oikeaksi näytetty."

Yksi tapa lukea Jeesuksen loppukaneetti on, että Jeesus vähän näpäyttää arvostelijoitaan, jotka pitävät itseään kovinkin viisaina, mutta onnistuvat viisaudestaan huolimatta arvostelemaan häntä ja Johannesta päinvastaisista asioista. On päivän selvää, ettei tällöin arvostelijan arvostelu nouse mistään "viisaudesta", joka pyrkisi etsimään totuutta ja ohjaamaan arvostelun kohteita kohti totuutta, vaan pyrkimyksestä osoittaa omaa paremmuuttaan suhteessa arvostelun kohteisiin. Voikin siis hyvällä syyllä ihmitellä, että mitä tarkoitusta Enqvistin huomio kirkon ovien sulkemisesta oikein palvelee.

Mutta taustalla voi olla myös väärinymmärrys. Jo viimekesäisessä blogitekstissäni käsittelin sitä, että Jumala toimii sekä "yliluonnollisilla" että luonnollisilla tavoilla. Niinpä meille pitäisi olla selvää, ettei ole mitenkään ristiriitaista luottaa Jumalan varjelukseen ja samalla toimia kaikilla niillä luonollisilla tavoilla, joilla voimme varjeltua tartunnalta.

Tähän Jumalan toimimiseen luonnollisilla tavoilla on varsinkin näin korona-aikana olemassa myös hyvin suomalainen näkökulma. Tuo näkökulma on ymmärrys siitä mitä "pyytäminen" pohjimmiltaan on. Oletko huomannut, että suomenkielessä kun ihminen menee kalaan, niin hän menee "pyytämään" kalaa? Samoin jos metsästäjä lähtee metsästämään lintua, hirveä tai karhua, hän lähtee "linnun/hirven/karhun pyyntiin". Samoin sana "pyydys" tarkoittaa sananmukaisesti jotain sellaista laitetta jolla "pyydetään", tai sellaista astiaa johon "pyydetään". Tämän ilmaisun taustalla on muinaissuomalainen ymmärrys haltijoista, joiden hallinnassa vedet kaloineen ja metsät eläimineen olivat. Kun ihminen lähti pyytämään jotain, hän siis lähti haltijan maille tai vesille, pyytämään haltijalta jotain hänen hallinnassaan olevaa. Ja jotta jotain pystyi haltijalta pyytämään, piti myös osata "pyytää" oikein. Eli kalastaminen ja kaikki siihen liittyvä aktiviteetti ymmärrettiin "kalan pyytämiseksi". "Kalan pyytämistä" ei siis ollut vain se pieni uhri, joka jätettiin seitakivelle kalaonnea tuomaan, vaan kaikki kalan saamiseksi tähtäävä aktiviteetti aina siiman ja koukkujen valmistuksesta ja apajille soutamisesta verkkojen nostamiseen asti. Kehtaankin väittää, että kun muinaiset suomalaiset kääntyivät kristityiksi, eivät he suinkaan hylänneet ajatusta siitä, että metsät ja järvet ovat jonkun toisen omia ja että kalaa ja riistaa on edelleen "pyydettävä", vaan he vain muuttivat ymmärrystää siitä keneltä he sitä pyytävät.

Jos jo pakanina eläneet esi-isämme tiesivät, että "kalaa pyytääkseen" pitää myös lähteä järvelle, niin tottahan myös me kristityt nykysuomalaiset ymmärrämme, että jos Jumalalta pyytää varjelusta koronavirukselta, niin silloin pitää myös olla kokoontumatta yhteen ja jäädä Raamatun esimerkin mukaisesti rukoilemaan jokainen "omaan kammioonsa". Jos verkon laskeminen on kalan pyytämistä, niin kai silloin lääkärissä käyminen on terveyden pyytämistä. Ja jos ansalangan viritys on riekon pyyntiä, niin kai silloin kotiin jääminen on mitä suurimmassa määrin varjeluksen pyytämistä epidemian aikana? Mikäli Enqvist haluaa vihjata, että kotiin eristäytyvä uskovainen ei luota Jumalaansa, niin hän voisi itse ensi kesänä kokeilla kalastaa ilman koukkua.

[Kuvituskuva by Asko Kaikusalo. Uudelleen julkaistu Creative Commons lisenssillä sivustolta: http://senc.hum.helsinki.fi/wiki/]

Pääsiäisen Aamunkoitto

Pääsiäisen aamunkoitto on lupaus iankaikkisesta elämästä

Tänään on 2. Pääsiäispäivä ja kolmas päivä Pitkäperjantaista. Pääsiäistä juhlitaan kaksipäiväisenä osittain siitä syystä, että se on Kristikunnan suurin juhla ja osittain siitä syystä, että Pääsiäisen aikajana ei ole ihan yksinkertainen.

Ensinnäkin juutalaisten Pääsiäisjuhlan ajankohdan määräävä kalenteri oli kuukalenteri, kun taas Roomalaisten ajalta periytyvä juliaaninen kalenteri (jota ortodoksit edelleen juhlissaan seuraavat) ja siitä paranneltu meidän kaikkien tuntema gregoriaaninen kalenteri, ovat aurinkokalentereita. Niinpä kun me kristitut muistelemme tapahtumaa, joka tapahtui juutalaisen kuukalenterin määrittämän juhlan aikaan, niin ei ole ihan yksinkertaista, milloin sitä pitäisi viettää.

Toisekseen. Jeesuksen ristiinnaulitsemista muistellaan Pitkäperjantaina, koska evankeliumien mukaan Jeesus ristiinnaulittiin sapattia edeltävänä päivänä ja juulaisten viikkosapatti on lauantaina. Pääsiäistä taas vietetään sunnuntaina, koska kaikki evankeliumit kertovat, että Jeesuksen hauta todettiin tyhjäksi viikon ensimmäisenä päivänä joka tuolloin ja vielä pitkään tuon jälkeenkin oli sunnuntai (tämä on muuten se syy, miksi keskiviikon nimi on keskiviikko, vaikka se ei enää olekaan keskellä viikkoa). Mutta toisaalta taas Evankeliumit puhuvat moneen otteeseen, että Jeesus oli kuolleena kolme päivää ja kolme yötä ja 2. Pääsiäispäivä eli pääsiäismaanantai on kolmas päivä Pitkäperjantaista. Onpa siksi esitetty sellaistakin vaihtoehtoa, koska juutalaisten juhlat, kuten Pääsiäinen eivät sattuneet aina samoille viikonpäiville, että Jeesus ristiinnaulittiin nimenomaan pääsiäissapattia edeltäneenä päivänä ja että tuo päivä olisi ollut keskiviikko. Lisämausteensa soppaan tuo se, että juutalaisten päivä alkoi ja päättyi auringon laskusta (koska kukaan ei ollut havaitsemassa tai mittaamassa keskiyön ajankohtaa pimeässä ilman mekaanisia kelloja) ja roomalaisten päivä auringon noususta. Tästä löytyy paljon erilaisia pohdintoja, eikä siitä kristityn tarvitse ottaa suurta stressiä vaan iloita siitä että saa juhlistaa Jeesuksen ylösnousemusta kahtena päivänä peräkkäin.

Siksipä ajattelin itsekin jakaa vielä yhden ajatuksen Pääsiäisestä.

Legendan mukaan Suomen ensimmäinen piispa oli Piispa Henrik. Legenda kertoo, että hän saapui englannista aluksi ruotsiin Upsalaan ja teki sieltä yhdessä Ruotsin kuninkaan Pyhän Eerikin kanss 1. ristiretken Suomeen opettaakseen myös suomenniemen pakanoille taivaan Jumalasta. Legendan mukaan talonpoika Lalli tappoi Piispa Henrikin vuonna 1156 Köyliöjärven jäällä. Mutta nykytietämyksen mukaan suomenniemellä on ollut kristittyjä jo ainakin kaksi vuosisataa ennen Henrikin ja Eerikin ensimmäistä ristiretkeä ja vanhimmat tunnetut Suomen alueella asuneiden kristittyjen haudat on ajoitettu 900-luvulle.

Nyt jolle kulle varmasti nousee mieleen kysymys: mistä hautojen tiedettiin kuuluneen kristityille. Päällisin puolin ne olivatkin hyvin saman näköisiä kuin samalta ajalta peräisin olevan suomeniemellä asuneiden pakanoiden haudat, mutta niissä oli yksi erikoinen piirre. Muinaisilla suomalaisilla oli nimittäin tapana kaivaa hautansa siten, että ne osoittivat kohti jotain pyhää paikkaa, kuten palvontakukkulaa. Vaihtoehtoisesti ne saattoivat osoittaa kohti kevät- ja syyspäiväntasausten, talvipäivänseisauksen tai kesäpäivänseisauksen Auringonnousua. Kristittyjen haudat erosivat siinä, että ne eivät osoittaneet kohti mitään näistä. Sen sijaan ne tunnistettiin kristittyjen haudoiksi siitä, että ne oli kaivettu kohti Pääsiäisen Auringonnousua.

Jo aivan ensimmäisessä blogitekstissäni pohdiskelin mitä usko oikeastaan on ja lainasin pohdintojani varten Hebrealaiskirjettä:

"Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy." (Hebr 11:1)

Totesin, että tuo ojentautuminen, josta Hebrealaiskirjeen kirjoittaja puhuu, on uskon mukaan toimimista. Me nykyajan herätyskristityt tapaamme olla aika tiukkaoppisia siinä, miten tuon uskossa ojentautumisen tulisi ihmisen elämässä näkyä. Me emme tiedä noista muinaisista Suomalaisista emmekä heidän uskostaan oikeastaan mitään ja saattaapa joku tiukkaoppinen protestantti epäillä ettei tuohon maailmanaikaan edes puhdasta kristinoppia ollut olemassakaan.

Sen me kuitenkin tiedämme, että kun uutinen ylösnousemuksen aamusta oli saavuttanut nämä muinaiset suomalaiset, he ojentautuivat tuon ilosanoman mukaan niin kirjaimellisesti, että he kaivattivat hautansakin osoittamaan kohti Pääsiäistä. Meillä on nykyäänkin tapana syödä pääsiäismunia, koska muna joka kätkee kuorensa sisään uuden elämän, symboloi Jeesuksen hautaan kätkettyä uutta iankaikkista elämää, joka Pääsiäisen aamuna avataan kaikkien nähtäville. Ja siihen myös nuo muinaiset suomalaisetkin laittoivat kuoleman hetkelläkin toivonsa, kun he kaivoivat hautansa kohti sitä ainoa paikkaa, josta Jumalan lupaama iankaikkinen elämä voi ihmiselle tulla: Pääsiäisen aamunkoittoa.

[Image by Acabashi republished under Creative Commons license]

Suurin Ihme

Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!

Tänään on Pääsiäissunnuntai ja erityisesti tänään me juhlimme Herramme Jeesuksen Kristuksen ylösnousemusta. Se on koko Kristillisen uskon merkittävin tapahtuma. Paavali todista ensimmäisessä kirjeessään Korintilaisille (1. Kor 15:14), että jollei Kristus ole noussut kuolleista, meidän uskomme ja opetuksemme ovat turhia. Siksipä varsinkin itäisssä kristillisissä perinteissä on ollut tapana Pääsiäisenä tervehtiä kanssakristittyjä  erityisellä Pääsiäistervehdyksellä: "Kristus nousi kuollesta!" johon on tapana vastata "Totisesti nousi!"

Myös C.S. Lewis kuvaa kirjassaan "Miracles" (eli ihmeet) Jeesuksen ylösnousemusta kristinuskon Suureksi Ihmeeksi, jota ilman kristinuskoa ei voi olla olemassa. Suosittelen lämpimästi katsomaan  C.S. Lewis Doodles Youtube kanavan upean video-esseen "Miracles" kirjan luvusta "Grand Miracle", jossa Lewis selittää tämän Kristuksen ylösnousemuksen merkityksen.

Kuten rakas pastorini Mika Särkkä usein tykkää lainata Hesekieliä, myös Lewisin mukaan Jeesuksen ylösnousemuksessa on ikään kuin "pyörä pyörässä", eli sama periaate, sama "kuvio" toistuu useamman kerran. Kun me sanomme, että Jeesus "nousi kuolleista", tarkoittaa se myös sitä, että Jeesus ensin "laskeutui kuolemaan". Nyt tämä Jeesuksen "laskeutuminen kuolemaan" ja sitä seurannut "ylösnousu kuolleista" ovat toisinto Kristuksen ihmiseksi tulosta ja taivaaseen astumisesta. Jumalan Sana, jonka kautta meidät kaikki on luotu, "laskeutui alas" luomakuntaansa, ei edes valmiiksi ihmiseksi, vaan aivan inhimillisen elämän alkuun: yhdeksi pieneksi soluksi. Ja tuosta yhdestä solusta Kristus "nousi": kehittyi, syntyi ja kasvoi ihmiseksi: Jeesus Nasaretilaiseksi. Ja kun Kristus oli saanut inhimillisen työnsä päätökseen, Hän huusi ristillä "Isä, sinun käsiisi minä jätän henkeni", ja Hän aloitti uuden laskeutumisen, nyt pois elämästä kohti kuolemaa. Kristus oli laskeutunut aivan pohjalle: Hän oli enää kuollut ruumis, joka ilman ylösnousemusta olisi jatkanut matkaansa hajoamalla ja ikään kuin sulanut osaksi luomakuntaa  siihen mitään jälkiä jättämättä. Ja nyt sieltä, aivan ruumiillisen elämän pohjalta, Kristus alkaakin nousta takaisin. Ensiksi hän nousee ylös kuolleista, ja palaa tähän elämään nyt ylösnousemusruumiissa. Ja sitten hän jatkaa nousuaan ylös Taivaaseen ja istuutuu Isä Jumalan oikealle puolle pukeutuen jälleen Jumalaiseen luontoonsa, josta Hän oli riisuutunut. Ja kristinuskon suuri sanoma on, että kun Kristus näin koroitettiin maasta, hän veti meidän kaikki mukanaan (Joh 12:32) ja nyt mekin saamme olla uskon kautta osalliset Jeesuksen ylösnousemukseen (1. Kor 15:22).

[Lewisin sanoin] Kristus on kuin helmenkalastaja, joka rannalla riisuu vaatteensa, hyppää kielekkeeltä lämpimään veteen sukeltaen kohti kylmää, pimeää, liejuista ja mutaista pohjaa. Ja sieltä hän kääntyy takaisin ylös, nousten ensiksi pinnan kirkkaaseen Auringon valon lämmittämään veteen ja siitä takaisin pinnalle pitäen kädessään sitä arvokasta helmeä, jota hän lähti pohjalta sukeltamaan.

Kristus on laskeutunut Taivaasta, Jumalan Valtakunnasta alas kuolemaan asti, nostaaksen sieltä mukanaan meidät kaikki, ei ainoastaan takaisin tähän ruumiilliseen elämään jonka me tunnemme, vaan siihen iankaikkiseen elämään Jumalan Valtakunnassa, jonne Hän nousi takaisin! Tänään me juhlimme sitä päivää, jolloin tuo nousu alkoi ja iloitsemme siitä, että Hän nostaa meidät mukanaan.

Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!

Jumalan Silmät

Tänään on Pitkäperjantai, jolloin muistelemme Herramme Jeesuksen Kristuksen ristinkuolemaa. Tulin kuitenkin kirjoittaneeksi (ja julkaisseeksi) Pitkäperjantain tekstini jo viime tammikuussa ja suosittelen lämpimästi sen (uudelleen) lukemista. Haluaisin lisätä siihen vielä yhden ajatuksen.

Eräs rakkaimmista Raamatun kohdistani löytyy Jobin kirjasta. Siinä sairauden uuvuttama Job suuntaa Jumalalle kysymyksen:
(Job 10:4-5)
Onko sinulla samanlaiset silmät kuin meillä,
näetkö sinä samalla tavoin kuin ihminen näkee?
Ovatko sinun päiväsi vähät kuin ihmisen päivät,
hupenevatko sinun vuotesi niin kuin ihmisen vuodet?

Äkkiseltään tämä saattaa kuulostaa erikoiselta valinnalta rakkaimpien raamatunpaikkojen listalle, joten avaan hieman miksi näin on.

Jobin kirja kuuluu Raamatun ja Vanhan Testamentin vanhimpaan tekstiperinteeseen, mittaapa sitä millä tahansa mittarilla. Sen omat kuvaukset ympäröivistä kansoista viittaavat patriarkkoja edeltävään aikaan ja onpa esitetty että se voisi kuvata jopa aikaa ennen Nooan tulvaa. Myös lähdekriittiset raamatuntutkimukset pitävät Jobin kirjan kertomusta vanhenpana kuin vaikkapa ensimmäistä luomiskertomusta.

Niinpä onkin merkittävää, että Raamatun kaikkein vanhin kertomus on kertomus miehestä, jota kohtaa onnettomuus ja joka onnettomuutensa keskellä alkaa kysellä, että välittääkö Jumala hänen kärsimyksestään. Nyt koronapandemian keskellä mekin edelleen kysymme samaa mitä Job: välittääkö Jumala meidän kärsimyksestämme. Mekin yhdymme Jobin kysymykseen, jonka hän kysyy koko ihmiskunnan puolesta Jumalalta: "Onko Sinulla samanlaiset silmät kuin meillä?" "Voitko Sinä ymmärtää meidän tuskamme".

Nyt inkarnaatiossa Jumala Sana: se osa Jumalaa / se Jumalan persoona, joka oli kaikkein suorimmin vastuussa meidän luomisestamme, otti ihmisen muodon, syntyi ihmiseksi, Jeesus Nasaretilaiseksi. Jeesus Nasaretilaisessa Maailmankaikkeuden Luoja on siis itse tullut ihmiseksi, ja nähnyt ja kokenut meidän tuskamme. Kuten tammikuun tekstissäni kuvasin, kun Jeesus huusi ristillä "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?!" Jeesus koki tuon saman inhimillisen kokemuksen olla erossa ja etäällä Jumalasta, jota Job koki suunnatessaan tuon kysymyksensä Jumalalle. Inkarnaatio, Jumalan Sanan syntyminen Jeesus Nasaretilaiseksi on Jumalan vastaus Jobille:

"Kyllä, minulla on Jeesus Nasaretilaisen silmät.
Kyllä, minä voin ymmärtää sinun tuskasi.
Ja minä ymmärrän myös sen tuskan, jota koet kysyessäsi tuon kysymyksen."