Miksi Jeesus kuoli?

Ystäväni suosituksesta tutustuin Markus Finnilän "Harhaoppia"-blogiin. Yksi mielenkiintoinen tekstikokonaisuus hänen blogissaan oli kolmiosainen pohdinta siitä, mikä oli Jeesuksen ristinkuoleman merkitys. Finnilä esitteli teksteissään kolme erilaista tapaa ymmärtää ristinkuolema, kaksi perinteisempää näkemystä olivat sijaiskärsijän sovituskuolema ja voitto henkivalloista, ja kolmas oli hieman modernimpi filosofi René Girardin esittämä versio "syntipukista". Finnilä esitteli jokaisen näkemyksen hyvin perusteellisesti, joten en lähde niitä kaikkia kertaamaan. Oli kuitenkin yksi asia, joka tekstejä lukiessani jäi vaivaamaan. Se oli hänen tapansa esittää nämä kolme selitystä toisensa poissulkevina, ikään kuin vain yksi niistä voisi olla kerrallaan totta. Ikään kuin ristin kuolemalla olisi ollut vain yksi ainut funktio. Tai ikään kuin nämä kolme selitystä edes yhdessä tyhjentäisivät ristin merkityksen.

Mitä Finnilä sitten kirjoittaa? Vanhana helluntailaisena hän aloittaa "Ristinkuolema-trilogiansa" kuvaamalla meidän helluntalaisten näkemyksen Jeesuksen ristinkuolemasta sovituskuolemana. Sovituskuolema on hyvin yleinen protestanttien ymmärrys ristinkuoleman merkityksestä, joskin meillä helluntalaisilla on siitä hyvin "metodistinen" versio: me keskitymme jokaisen ihmisen henkilökohtaiseen tarpeeseen hänen syntiensä sovittamisesta. Me korostamme, että vanhurskas Jumala ei voi antaa anteeksi meidän syntejämme Häntä kohtaan, joten meidän on annettava Jeesuksen kantaa rangaistus meidän synneistämme ristinkuolemassaan. Finnilä aloittaa trilogiansa kuvaamalla ja sitten kritisoimalla tätä näkemystä ja sitä kautta johdattaa lukijansa tutustumaan kahteen "vaihtoehtoiseen" ristinkuolemna selitykseen, joita hän kuvaa trilogiansa kahdessa jälkimmäisessä osassa.

Olen itsekin pohtinut ristinkuoleman sekä sovituksen merkitystä ja olenpa aikoinaan pitänyt myös YouTubeen asti päätyneen saarnan otsikolla "Mihin lunastusta tarvitaan" (joskin näyttää siltä, että Tohtori Ristintie on poistanut vähemmän suosittuja videoitaan). Niinpä ajattelin avata näitä ajatuksiani myös blogin muodossa.

Finnilän ensimmäinen teksti päättyy epäilyksiin siitä, tarvittiinko Jeesuksen sovituskuolemaa todella? Että tarvitseeko Jumalan todella antaa rangaistus meidän synneistämme. Vaatiiko Jumalan vanhurskaus todella niin vahvasti rangaistusta, että ainut tapa antaa meidän syntimme anteeksi, on siirtää rangaistus Jeesuksen kärsittäväksi? Eikö anteeksianto olisi enemmän Jeesuksen opetuksen ja Jumalan mielenmukaista? Nämä ovat kaikki toki hyviä kysymyksiä ja voimme toki pohtia paljon kysymystä: voiko Jumala vain armahtaa, kenet hän armahtaa ja silti olla vanhurskas. Voimme myös pohtia, että tarvitseeko (ja voiko) Isä Jumalan rangaista Poika Jumalaa (jotka ovat erottamatta mutta sekoittumatta osa samaa yhtä kolmiyhteistä Jumalaa) itseään kohtaan tehdyistä rikkomukista. Tällaiset pohdinnat kolmiyhteisen Jumalan olemuksesta ja luonteesta, sekä niistä johdetut perustelut sovituksen tarpeellisuudelle, peittävät kuitenkin helposti alleen paljon konkreettisemman tarpeen sovitukselle: nimittäin lunastuksen.

Ristinkuolema ei nimittäin ole vain sovituskuolema, jolla Jeesus sovittaa meidät vanhurskaiksi Jumalan edessä, vaan se on myös lunastus, jolla hän ostaa meidät omakseen. Mutta mistä Jeesus meidät lunastaa ja miksi siihen tarvitaan rangaistus meidän synneistämme niiden sovittamiseksi?

Vastausta etsiessämme meidän pitää pohtia hieman Viimeistä Tuomiota. Me emme tarkkaan tiedä, millainen Raamatun kuvaama Viimeinen Tuomio on, emmekä ole edes varmoja, onko tuomioita yksi vai useampia. Jos kuitenkin luemme Jeesuksen vertauksen (Matt 5:25-26) kahdesta tiellä kulkevasta, riitelevästä miehestä, joista toinen lopulta vetää riitapukarinsa tuomarin eteen hakeakseen oikeutta, piirtyy eteemme jo Vanhasta Testamentista tuttu kuva Luojasta Viimeisenä Tuomarina, jonka eteen koko luomakunta aikojen lopussa kerääntyy hakemaan oikeutta, jota he eivät ole eläessään saaneet. Samanlaisesta vanhurskaasta tuomarista puhuvat myös Vanhan Testamentin profeetat, kun he varoittavat Israelin ja Juudan ruhtinaita näiden synneistä alamaisiaan kohtaan: "Tehkää parannus, sillä Jumala ei jätä teidän syntejänne rankaisematta". Samanlaisesta kaikkitietävästä ja oikeamielisestä tuomarista jo Mooseksen laki varoittaa, "Jos sinä olet lähimmäiseltäsi ottanut pantiksi vaipan, anna se hänelle takaisin, ennenkuin aurinko laskee; sillä se on hänen ainoa peitteensä, johon hän käärii ruumiinsa. Missä hän muutoin makaisi? Ja jos hän huutaa minua avukseen, kuulen minä häntä, sillä minä olen laupias." (2. Moos 22:26-27)

Kun nyt luomakunta kokoontuu Luojansa eteen, niin selviääkö yksikään ihminen ilman syytöksiä?

"Hän tappoi minun isäni!"
"Hän teki minulle väkivaltaa!"
"Tuo varasti minulta!"
"Hän petti minut!"
"Nuo elivät ylellisyydessä ja pitivät meitä orjinaan!"

Entä jos myös luomakunta saa puheenvuoron? Mitäpä ajattelet meille käyvän, jos vaikka kaikki maailman nautaeläimet tai muut karjaeläimet saavat puolestapuhujan? Miten mahtaa meidän eläinten pitomme kestää Pyhän Jumalan tuomion, joka sanoi mm. ettei vasikkaa saa keittää emänsä maidossa (2. Moos 23:19). Tai mitä olemme saaneet aikaan ympäristölle? Saavatko jääkarhut tai dodot asianajajan viimeiselle tuomiolle? Nimeäähän Raamattukin yhden enkelin Syyttäjäksi Jumalan edessä. Ehkäpä hän nostaa luomakunnan puolesta syytökset meitä vastaan?

Saako luomakunta viimeisellä tuomiolla asianajaa?

Toinen kysymys: saapuuko yksikään ihminen tuomiolle ilman omia syytöksiä? Ja vaikka saapuisi, niin kuinka moni meistä ei siinä vaiheessa, kun kuulee kaikki itseensä kohdistuneet syytökset, tee niin kuin Aadam, joka välittömästi vain YHDEN syytöksen kuullessaan alkoi heti syyttämään sekä vaimoaan että Jumalaa itseään. Luulenpa, että viimeisellä tuomiolla, kun syytöksiä alkaa tulla esille, niin jokainen ihminen on sekä vastaanottanut että nostanut lukemattomia syytöksiä, jotka sitovat koko ihmiskunnan yhdeksi suureksi synnin, rikkomusten ja syytösten verkoksi, joka uhkaa vetää koko ihmiskunnan tuomioon.

Nyt kun olen maalannut kuvan viimeisestä tuomiosta, voinkin kysyä uudelleen: "Eikö vanhurskas Jumala voisi vain antaa synnit anteeksi?" Huomaamme, että vaikka me metodistien jälkeläiset tykkäämme puhua paljon sydämen salaisista synneistä, joilla me rikomme Jumalaa itseään vastaan, niin niiden jälkeenkin jää valtava määrä syntiä ja pahuutta, jonka me teemme ensisijaisesti lähimmäisiämme kohtaan. Miten Jumala voisi sen antaa anteeksi? Syytteennostajana ja asianomistajanahan on toinen luotu, joka on kutsunut oikeamielisen Luojansa tuomariksi asiaansa. Miten Jumala tämän synnin voisi vain antaa anteeksi? Eikö juuri tämän vuoksi Jeesus kehoita meitä tekemään sovinnon jo "tien päällä", se on tässä elämässä, jotta lähimmäisemme ei syyttäisi meitä Luojamme edessä.

Tämän kysymyksen valossa onkin helpompi ymmärtää, miksi Jeesus puhuu Jumalan armosta ja anteeksiannosta aina ehdollistaen sen meidän omaan anteeksiantamiseen toinen toisillemme. Isä Meidän rukouksessa Jeesus kehottaa meitä rukoilemaan: "Anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet". Näyttää siltä, että Jeesus tarjoaa Viimeiselle Tuomiolle "armahduspakettia": luovu omista syytöksistäsi, anna anteeksi, ja Tuomari armahtaa sinut syytteistäsi. Mikäli kaikki ihmiset tarttuvat tähän tarjoukseen, ei ihmisten kesken jää "sovittamattomia" syntejä vaatimaan rangaistustaan ja ehkä kaikki voisivat selvitä tuomiolta ilman rangaistusta.

Mutta miten käy, jos joku ei tartukkaan tähän tarjoukseen? Jos jäljelle jääneet syytökset käsitellään, niin meillä on käsissämme kosmisen skaalan Vangin dilemma eikä kenelläkään ole enää motiivia luopua omista syytöksistään. Jos taas syytetyt armahdetaan, niin mitä tapahtuu syytöksille? Nyt näemme, että vaikkei Jumalan vanhurskaus ja oikeamielisyys vaatisikaan rangaistusta meidän synneistämme Häntä kohtaan, ei Hänen oikeamielisyytensä ja vanhurskautensa voi jättää tuomitsematta Hänen eteensä tulevaa syytöstä. Siksi tarvitaan lunastusta niistä syytöksistä, joiden esittäjät eivät suostu anteeksiantoon.

Meidän ymmärryksemme lunastuksesta ja sovituskuolemasta on, että Jeesus tarjoutuu "välimieheksi" ei pelkästään meidän ja Jumalan välille, vaan meidän ja kaikkien muiden ihmisten välille. Jeesus tarjoaa meille armahdusta: "anna lähimmäisillesi anteeksi ja minä otan sinun syntisi kantaakseni." Nyt jokainen syytös, joka kohdistettiin meihin, kohdistuukin Jeesukseen, joka otti nuo synnit kantaakseen. Tapahtuu jotain täysin mystistä: vanhurskas ja oikeamielinen Jumala, joka olisi voinut pysyä Pyhänä ja osattomana synnistä, ja todeta että se on teidän ihmisten välinen asia, ottaakin nyt itse nuo synnit vastuulleen. Hän, joka oli synnistä osaton ja Pyhä, otti vapaehtoisesti vastuun MEIDÄN synneistämme. Hän tuli syylliseksi, ei siksi että olisi tehnyt itse mitään, vaan siksi että hän valitsi kantaa meidän syntimme.

Kun sitten Tuomari julistaa anteeksiannon ja kaikki armahdettuja kohtaan esitetyt syytökset jäävät Jeesuksen vastuulle, siirtyvät syyttäjien syytökset Jeesukseen itseensä. Nyt he eivät syytäkkään enää lähimmäisiään, vaan meidän kaikkien Luojaamme ja Lunastajaamme. Anteeksiantamattomuus lähimmäisiä kohtaan muuttuu syytökseksi Luojaa itseään vastaan. Se rangaistus, jota he olivat vaatimassa meille, he vaativatkin nyt Jeesukselle.

Mitä seuraavaksi tarkkaanottaen tapahtuu on spekulaatiota, mutta yksinkertaisimmillaan Jeesus vain näyttää syyttäjille arpensa ja näin näyttää jo kantaneensa rangaistuksen heidän syytöksistään. Synnit on sovitettu ja näin tehdessään Jeesus lunastaa meidät. Hän ikäänkuin leikkaa meidät irti siitä syntien, rikkomusten ja syytösten verkosta, johon me kaikki olemme kietoutuneet. Jokainen syytös meitä kohtaan loppuu, sillä keskinäiset syytöksemme me suotuimme lopettamaan ja kaikista ulkopuolelle jäävien syytöksistä Jeesus lunasti meidät. Näin me saamme olla vapaat synnistä ja syytöksistä.


En itsekään täysin ymmärrä, tarvitsiko Jeesuksen sovittaa meidät Jumalan itsensä edessä. Sen sijaan tiedän varmasti, että Hänen pitää sovittaa minut muiden luotujensa edessä. Ilman hänen sovitustaan, minä joudun kärsimään ihan itse rangaistuksen synneistäni lähimmäisiäni kohtaan ja joudun tunnustamaan, että hänen tuomionsa minulle on oikea ja vanhurskas. Mutta onneksi meille on tarjolla Jeesuksen sovitustyö. Me saamme turvata hänen tarjoamaan armahdukseen, saamme antaa anteeksi meidän lähimmäisillemme sekä etsiä sovintoa jo tässä ajassa.



ps. Jos joku lukija nyt kauhistui omaa anteeksiantamattomuuttaan, niin haluan vielä sanoa: "Älä pelästy". Jeesus toki puhuu anteeksiannosta tiukoin sanakääntein, mutta samoin kuin mikään osa meidän pyhitystämme ei tule tässä elämässä valmiiksi, ei myöskään meidän anteeksiantomme tule täällä valmiiksi. Kun me havaitsemme itsessämme jotain vajavaista, sellaista josta tiedämme ettei se kestäisi Pyhän Jumalan edessä, me saamme tuoda sen Jeesuksen ristin äärelle. Jeesus armahtaa ja auttaa meidän vajavaisuuttamme. Me saamme luottaa siihen, että Hän itse Pyhän Henkensä kautta muokkaa meidän sydäntämme kun suostumme Hänen autettavakseen. Saamme rukoillen pyytää Jeesusta opettamaan meille anteeksiantamista ja luottaa että Hän on voimallinen tuomaan meidät perille asti.

Pelastus ei ole meidän oma työmme, vaan Jumalan työ meissä. Mikäli anteeksianto viimeisellä tuomiolla on todella kuvaamani kaltainen kynnyskysymys, niin me saamme luottaa siihen, että Jeesus itse on meidän sielussamme vaikuttanut tahtomista ja tekemistä, jotta olemme kykenevät tuon anteeksiannon silloin lopullisesti tekemään. Viimeinen Tuomio ei silloin ole koetinkivi eikä testi, vaan se on se hetki, jolloin meidän pyhityksemme anteeksiannossa on tullut täydelliseksi. Sekin on Jumalan työ.

edit: 3.12.2019 Lisätty kuvat

Miksi Jumala parantaa?

Helluntaipiireissä me uskomme, että Jumalan Pyhä Henki toimii edelleen niin kuin Apostolien teot kuvaavat ja apostoli Paavali kirjeissään opettaa. Me emme siis ole cessationisteja, jotka uskovat Pyhän Hengen armolahjojen toiminnan lakanneen jo ensimmäisen vuosisadan jälkeen. Me myös uskomme, että Jumala voi edelleen parantaa ja onpa Suomen kuuluisin helluntaisaarnaaja Niilo Ylivainio kuuluisia paitsi "kaatumista", myös väitetyistä ihmeparanemisista.

Koska Ylivainion toiminta ja väitteet ihmeparanemisista herättivät niin paljon kansallista huomiota, tehtiin Ylivainion toiminnasta myös paljon erilaisia tutkimuksia, joissa yritettiin selvittää oliko ihmeparanemisia todella tapahtunut. Tulokset olivat hieman kaksitahoiset. Yhtäältä todettiin, että lukuisia paranemisia kyllä tapahtui, mutta olennaisesti kaikille niistä pystyttiin löytämään mahdollinen "luonnollinen" selitys. Niinpä tutkimusten lopputuloksena todettiin, että yhtään "yliluonnollista" paranemista ei havaittu.

Kirjoitin jo edellisessä tekstissäni, miten "luonnollisten" syiden löytyminen rukousvastauksille yleensä tai paranemisille erityisesti, eivät ole mikään mielekäs syy väittää, että Jumala ei ole toiminut. Eihän "luonnollisillakaan" hoidoilla ole paranemisesta (esim. syövän tapauksessa) taetta.

On kuitenkin myös toinenkin näkökulma. Jumala ei nimittäin ole vain jokin luonnonvoima, jota rukouksilla voi ohjata, vaan Hän on elävä persoona, jolla on oma tahto ja omat tarkoitusperänsä. Jumala on suvereeni ja Hän vastaa tai jättää vastaamatta meidän rukouksiimme "suvereenisti" omasta tahdostaan. Siksi on hyvä pohtia myös hetki sitä, mistä moitiiveista Jumala ylipäänsä parantaa.

Tähän liittyen haluan kertoa oman parantumisihmeeni, jota en ole kovasti jakanut, syistä jotka toivottavasti selkiävät kertomukseni aikana.

Monet 2000-luvun alkupuolella Keuruun Juhannus Konferenssissa käyneet varmasti muistavat "yösaarnaajat", jotka pitivät omia puoliluvallisia Pyhän Hengen kokouksiaan keskellä kokousalueen nurmikenttää, yleensä joskus ilta 11 jälkeen. Nämä kokoukset koostuivat elämää muuttaneista kääntymyksistä tai Pyhän Hengen ihmeistä kertovista todistuspuheenvuoroista, äänekkäistä rukouksista, profetioista ja monesti myös (lähes näytösluontoisista) sairaiden puolesta rukoilemisista ja kokoukset kestivät monesti aamuun asti. Yksi yösaarnaajien "vakionumeroista" oli rukoilla ihmisten puolesta, joilla on eri mittaiset jalat, jotta jalat kasvaisivat saman mittaisiksi. Valitettavasti sen enempää jalkojen mittaus- kuin rukoilumetodikaan eivät kestäneet minkäänlaista kriittisempää tarkastelua. "Mittaus" oli hyvin epämääräinen ja jalan "kasvaminen" rukoilun aikana oli täysin mahdollista pelkällä itsesuggestiolla, koska rukoiltava pystyi varmasti sen alle sentin verran asentoaan muuttamaan, että jalkaterät saatiin samalle kohdalle.

Oma todistukseni alkaa Keuruun juhannusjuhlilta ysiluokan jälkeisenä kesänä vuonna 2000, joka oli muistini mukaan myös ensimmäinen kertani juhlilla. Sattui nimittäin niin, että myös minulla oli eri mittaiset jalat. Ja toisin kuin yösaarnaajien hassulla metodilla, minun jalkojeni erimittaisuuden pystyi toteamaan ilman mitään kommerverkkeja: kun istuin penkillä jalat maassa, oikea polveni oli noin sentin korkeammalla, kuin vasen polvi. Tämä sentin eripituisuus jalkojeni mitassa aiheutti jalkojen erimittaisuudelle tyypillisen oireen: selkäni kipeytyi toispuoleisesti pidemmästä jalkeilla olosta. Tämä ominaisuus aiheutti myös erikoisen "supervoiman": minulla oli erittäin herkkä aisti seisomapinnan kaltevuudelle. Koska alaselkäni oli koko ajan hieman ärtynyt oikealta puolelta, niin pystyin heti sanomaan mikäli oikea jalkapohjani oli vasenta ylempänä tai alempana, sillä aistin kaltevuuden joko lisääntyvänä kipuna tai helpotuksen tunteena alaselässä.


Minulla oli siis selvä vaiva, ja yösaarnaajat lupasivat parantaa vaivani. Minä kuitenkin päätin ola menemättä rukoiltavaksi. Miksikö? En siksi, etten olisi uskonut Jumalan kykenevän tekemään jalkojani saman mittaisiksi. En siksi etten uskonut että Jumala voisi tehdä sen näiden miesten kautta. Minä päätin odottaa vuoden, koska halusin saada todistuksen ihmeparanemisesta, jotta muutkin voisivat uskoa Jumalaan. Ja saadakseni uskottavan todistuksen, en voinut vain mennä parannettavaksi itse ilmoittamastani vaivasta "operaatioon" joka täyttää kaikki itsesuggestion vaatimukset ja sen jälkeen väittää itse ilmoittamani vaivan parantuneen. Minä halusin saada uskottavan todistuksen, en itselleni vaan muille. Tiesin, että seuraavana talvena olisi edessä terveystarkastus armeijan kutsuntoja varten. Tiesin, että jalkojen erimittaisuus tulisi siellä ilmi ja voisin saada paperit vaivastani. Paranemiseni jälkeen voisin mennä uudestaan lääkäriin ja he voisivat todeta vaivani parantuneeksi. Sitten minulla olisi mustaa valkoisella, lääkärin paperit sekä vaivastani, että uudesta parantuneesta tilastani. Siinä olisi jotain, jolla voisin todistaa ihmisille Jumalasta! Niinpä päätin odottaa.

Seuraavan lukuvuoden talvena minulla oli kutsuntatarkistus ja toden totta, sain papereihin merkinnän 1 cm pituuserosta jaloissa. Kärsin myös vaivastani sekä supervoimastani koko lukion toisen vuoden ja Juhannuksena Keuruulla menin ensimmäisenä yönä yösaarnaajien kokoukseen ja menin rukoiltavaksi. Puolestani rukoiltiin ja vasen jalkaterä siirtyi oikean viereen rukoilun aikana ja tuon rukouksen jälkeen en ole enää koskaan kärsinyt toispuoleisesta sälkäkivusta jonka myötä myös "supervoimani" katosi. Jumala paransi minut vaivastani!

Sitten tarinani "yllättävä käänne": minun oikea polveni on tätä kirjoittaessanikin yhä vasenta ylempänä sen saman vajaan sentin verran. Vasen sääreni on edelleen lyhyempi. Vaiva on kyllä kadonnut, siitä ei ole mitään epäselvyyttä. Päättikö Jumala sitten pidentää minun reittäni ja jättää sääret eri mittaisiksi? Sen toteamiseenhan tarvittaisiin röngten- tai magneettikuvat! Mutta mitä "todistusarvoa" on sellaisilla kuvilla, jotka on otettu vain jälkikäteen? Tästä hämmentyneenä en sitten tullut hakeneeksi uutta lääkärin lausuntoa ja nyt tapahtuneesta on yli 15 vuotta. Toki olisin sellaisen voinut hakea, mutta jos oikea polveni on edelleen korkeammalla kuin vasen, niin en voisi hyvällä omalla tunnolla väittää jalkani "todistetusti" pidentyneet. Ainut todistus, mikä minulla on tapahtuneesta antaa ,on tämä, jonka olet juuri lukenut.

Jumala paransi minulta vaivan jonka kanssa Hänen eteensä vilpittömällä sydämellä tulin. Mutta sen sijaan, että Hän olisi antanut minulle "lääkärin lausunnon" omasta voimastaan, Hän antoikin minulle oppitunnin.

Kun Jeesus teki ihmeitään ja paransi ihmisiä, ei hän tehnyt niitä antaakseen "empiiristä" todistusta omasta Jumaluudestaan. Hän teki ihmeitä koska hän halusi auttaa ihmisiä. Kun hän näki, että kansalla oli nälkä ja heillä oli pitkä matka kaupunkiin, hän ruokki heidät yliluonnollisella ihmeellä. Kun ihmiset tulivat hänen luokseen vaivoinen huutaen: "Daavidin poika armahda minua!", hän paransi heidät heidän vaivoistaan. Mutta kun saddukeukset tulivat hänen luokseen vaatimaan merkkiä jotta he voisivat uskoa häntä, lupasi Jeesus heille vain "Joonan pojan merkin". Jeesuksen motiivit olivat sääli, myötätunto ja auttamisen halu. Hän ei tehnyt mitään "vakuuttaakseen" ketään. Jeesus laannutti myrskyn Genesaretin järvelläkin vasta kun hänen opetuslapsensa huusivat hänelle "Herää mestari, me hukumme!"

Kun Jeesus oli erämaassa Saatanan kiusattavana, vei Saatana hänet temppelin harjalle ja yllytti: "Hyppää alas, Jumala taatusti pelastaa sinut. Kaikki ihmiset näkevät sen ja sitten he uskovat sinuun". Jeesus kuitenkin kieltäytyi tästä. Jeesus ei tullut tekemään taikatemppuja, jotta ihmiset pyhän pelon vallassa alkaisivat palvoa häntä kuninkaana, vaan hän tuli palvelemaan ihmisiä kuten hän osoitti pestessään viimeisellä aterialla opetuslastensa jalat. Jeesus tuli etsimään kadotettuja sieluja, kuten hänen vertauksessaan hyvästä paimenesta, joka jättää 99 lammastaan etsiäkseen sen yhden kadonneen.

Niille, jotka vaativat Jeesukselta merkkiä, ei tänä päivänäkään anneta kuin Joonan pojan merkki: kertomus Jeesuksen ylösnousemuksesta. Ne, jotka tulevat Jeesuksen luokse etsimään vapahtajaa ja auttajaa, löytävät Hyvän Paimenen, joka on voimallinen vastaamaan heidän rukouksiinsa. Ja minulle, joka halusin saada Jumalalta "vastaansanomattoman" todistuksen jakaakseni sen muille, Hän vastasi kuten Paavalille: minun armossani on sinulle riittävästi, todista siitä.

(edit 20.12.2019: Lisätty kuvituskuva)
(edit 3.4.2020: lisätty linkki edelliseen tekstiin)

Miten Jumala toimii?

Mainitsin edellisessä tekstissäni sakramentit ja sakramentaalisen ajatuksen siitä, miten Jumala voisi käyttää oman työnsä välikappaleina "tavallisia" näkyviä ja materiaalisia asioita. Näitä pohtiessani mieleeni muistui jälleen eräs lastenleirikertomus, jolla ohjaajat halusivat opettaa millä tavoin Jumala vastaa meidän rukouksiimme.

"Olipa kerran eräs mies, joka asui yksin talossaan suuressa jokilaaksossa. Eräänä keväänä tuli valtavat kevättulvat, suuremmat kuin kukaan jokivarressa oli koskaan ennen nähnyt, ja vedennousu uhkasi miehen asuintaloa. Mies ei kuitenkaan ollut hädissään. Hän oli uskovainen mies ja luotti Jumalan huolenpitoon. Hän rukoili Jumalalta apua ja oli varma, että Jumala pelastaisi hänet tulvasta.

Tulvavedet nousivat ja pian mies joutui kahlaamaan polviaan myöten vedessä. Silloin miehen naapuri souti veneellä paikalle ja tarjoutui viemään naapurinsa turvaan. Mies kuitenkin kieltäytyi kohteliaasti ja sanoi, että Jumala pelastaisi kyllä hänet. Niinpä naapuri jatkoi matkaansa ja souti ihmisiä turvaan viereisistä taloista.

Tulvavedet jatkoivat nousemistaan ja kohta oli mies jo joutunut nousemaan talonsa katolla, jotta pysyisi kuivana. Silloin paikalle saapui palolaitoksen vene ja he kertoivat evakuoivansa asukkaita turvaan. Mies kuitenkin kieltäytyi kohteliaasti sanoen, että hän oli rukoillut Jumalaa ja luotti Jumalan pelastavan hänet tulvasta. Niinpä palomiehet jatkoivat vastentahtoisesti matkaansa etsimään muita vielä hädässä olevia.

Illan tullen tulvavedet nousivat niin ylös, että mies joutui seisomaan savupiippunsa päällä niin, että hänestä näkyi enää pelkkä pää vedenpinnan yläpuolella. Silloin ohi lensi pelastushelikopteri, jonka miehistö onnistui juuri ennen pimeää havaitsemaan miehen. Miehistö laski pelastussukeltajan hakemaan miestä, mutta jälleen mies kieltäytyi, sanoen Jumalan varmasti pelastavan hänet vielä tästä tulvasta. Koska mies oli isokokoinen ja vahva, eivät pelastajat voineet häntä väkisinkään kyytiin ottaa. Pelastajat joutuivat näin taipumaan miehen tahtoon ja jättämään hänet seisomaan savupiippunsa päällä, odottaen pelastustaan.

Pimeän tultua miehen voimat viimein ehtyivät, virta vie hänet mennessään ja mies hukkui kun ei enää jaksanut uida. Kun mies sitten saapui Taivaan Helmiporteille, huomasi hän myös Jeesuksen olevan Pietarin kanssa häntä vastassa. Mies kysyi ihmetellen Jeesukselta: 'Mikset sinä pelastanutkaan minua tulvasta, vaikka minä rukoilin sinua?' Jeesus vastasi miehelle surullisena: 'Minähän lähetin sinulle kaksi venettä ja yhden helikopterin. Kuinka paljon enemmän minun olisi pitänyt sinua vielä auttaa?'

Kun me luemme Vanhasta Testamentista, kuinka Mooses vapautti Israelilaiset Egyptin orjuudesta ja johdatti heidät Luvattuun Maahan, tai Tuomarien kirjasta Simsonin ja Gideonin urotöistä tai Kuninkaiden ajan profeetoista, meille saattaa tulla sellainen ylihengellinen ajatus, että Jumala vastaa (ja toimii) vain yliluonnollisilla tavoilla. Samoin Jeesuksen ihmeistä lukiessamme näemme herkästi vain hänen yliluonnolliset ihmetekonsa. Karismaattisissa seurakunnissa rukoillaan paljon Pyhän Hengen yliluonnollista ilmestymistä, henkilahjoja, kielillä puhumista ja profetioita. Silloin voi käydä niin kuin tarinan miehelle, joka ei osannut nähdä Jumalan hänellä lähettämiä "arkisia" apuja Jumalalta tulleina.

Mutta "ylihengellisyys" ei ole ainut motiivi, joka voi saada meidät epäilemään Jumalan "arkisia" töitä. Myös ateistinen materialismi kieltää minkään "luonnollisen" olevan Jumalasta lähtöisin. Jos ihmisen aivokasvain paranee leikkaus- ja sädehoidolla, silloin rukoukset eivät muka häntä auttaneet, vaan lääketiede. Jos lapsettomuudesta kärsivä pari saa vuosien rukousten jälkeen lapsen hedelmättömyyshoidoilla, ei materialistin mielestä silloinkaan heidän rukouksensa ole heitä auttanut. Jos tarinamme mies olisikin noussut helikopterin kyytiin, ei materialistin mielestä hänen rukouksensa olisi häntä pelastanut.

Sekä kuvaamani ylihengellinen, että materialistinen ajatus siitä, ettei mikään "luonnollinen" ole Jumalan työtä, ovat peräisin deistisestä maailmankuvasta, jossa Luoja on eristänyt itsensä luomakunnasta ja jättänyt sen toimimaan pelkkien omien lakiensa mukaan. Materialisti lisäisi tähän ainoastaan, ettei hänestä maailmankaikkeus tarvitse Luojaa. Mutta uskovaisen ei pidä olla sen enempää deisti kuin materialistikaan. Jos me tunnemme Jumalan ja Hänen sanansa, me tiedämme myös, että Hän toimii paitsi yliluonnollisesti, myös kaikkein "maallisimmilla" tavoilla.

Kyllä, Jumala johdatti Israelilaiset Luvattuu Maahan Egyptistä tulipatsaalla öisin ja pilvipatsaalla päivin. Mutta kun Jumala salli juutalaisten palata pakkosiirtolaisuudesta rakentamaan uudelleen Jerusalemia, hän teki sen nostamalla Persian keisariksi Kyyroksen (Cyrus 1), joka salli kaikkien Babylonian aikana pakkosiirtolaisuuteen siirrettyjen kansojen palata kotiseuduilleen. Jumala siis käytti pakanakansan keisaria tahtonsa välikappaleena. Jeesus teki ihmeitä ja tunnustekoja, mutta hän opetti myös, että Jumala antaa sateensa ja Auringon paisteensa niin pahoille, kuin vanhurskaillekin. Eli kaikkein tavallisimmat asiatkin: Auringon paiste, sade ja viljan kasvu, kaikki tulevat Jumalalta.

Pietari ja Johannes sanoivat kyllä temppelissä kerjäävälle rammalle: "Kultaa ja hopeaa meillä ei ole, mutta sitä, mitä miellä on, sitä me sinulle annamme: Jeesuksen Kristuksen nimessä, nouse ja kävele". Mutta alkuseurakunnasta kerrotaan myös, että he pitivät kaikkea yhteisenä, myivät omaisuutensa ja antoivat tarvitseville. Eli vaikka Pietarilla ja Johanneksella ei ollut kultaa eikä hopeaa antaa, seurakuntalaisilla niitäkin oli ja he halusivat nekin jakaa toistensa auttamiseksi. Jumala antoi uskon Pietarille ja Johannekselle parantaa sairas ja Jumala antoi alkuseurakunnalle alttiin sydämen auttaa toinen toisiaan. Molemmissa tapauksissa Jumala oli avun lopullinen antaja.

Kun mies, jonka paranemisen puolesta on rukoiltu 40 maassa, saa syöpähoitojen jälkeen ensimmäiselläkontrollikäynnillään "puhtaat paperit", hän varmasti kiittää sekä hoitohenkilökuntaa, että Jumalaa. Kun tuore isä saa viimein syliinsä lapsen, jota hän on vuosia rukoillut, hän kiittää Jumalaa sekä lapsestaan, että niistä hoidoista joiden avulla lapsi on saatu. Kun joku hätään joutunut saa avun, hän kiittää varmasti sekä auttajiaan, että Jumalaa, joka kuuli hänen rukouksensa ja lähetti auttajat paikalle.

Meidän tulee nähdä kaikki Jumalan työt ja tuoda niistä kaikista hänelle kiitos.